|
|
|
|
|
Pohjanpystykorvan rotumääritelmä
Perinnöllisistä
Silmäsairaudet
Pohjanpystykorvien
30-
Šaman´s-kennelin
|
Pieniä enemmän tai vähemmän valkokirjavia "kaikenviljan" koiria on
ollut niin Suomen, kuin Ruotsin puolen Peräpohjolan (Norrbotten), Lapin ja
Kainuun suomalaisissa erämaakylissä yhtä kauan, kuin asutustakin on ollut.
Tämän alueen eteläpuolella eleli tummavoittoisempi pystykorvakanta, josta jo
1800-luvun loppuvuosina alettiin jalostaa suomenpystykorvaa, Suomen
kansalliskoiraa. Valkokirjava metsästyspystykorva jäi "haukkuvan
suomalaisen lintukoiran" jalostusohjelman ulkopuolelle.
Ruotsalaiset "omivat" tämän pikkukoiran ja sen ensimmäiset rotumerkit hyväksyttiinkin Ruotsin Kennelliitossa jo 1910, mutta "norbottenin haukkuvan lintukoiran" tarina jäi lyhyeksi, sillä sen luultiin jo hävinneen maailmansotien melskeisiin ja rotukirja suljettiin 1948. Virhepäätelmien syynä oli paljolti kieli- ja kulttuurierot. Muutamia rodun yksilöitä oli viety eteläiseen Ruotsiin, mutta jalostustyö jäi torsoksi, sillä ruotsinpuolen suomenkieltä puhuvat tornionjokilaaksolaiset eivät osanneet ruotsia, eivätkä suuret kennelherrat suomea. Lisäksi ruotsalainen metsästyskulttuuri, jossa oli vaikutteita keski-euroopasta, oli tyystin erilainen, kuin suomalainen. Katsottiin, että koiran haukusta, puussa istuvan linnun metsästäminen ei ollut tarpeeksi hienoa. Onnellisten sattumien kautta rotu "löydettiin" kuitenkin uudelleen 50- ja 60-lukujen taitteessa, jolloin Ruotsin Pajalassa vielä oli suomalaisen metsästyskulttuurin jäänteinä näitä valkokirjavia luonnonkantaisia metsästyspystykorvia. FCI vahvisti uudet rotumerkit 1966 ja nimeksi tuli Norrbottenspets. Rotumerkit hyväksyttiin myös Suomessa 1973 ja se sai täällä nimekseen pohjanpystykorva. Ruotsin Kennelliiton toivomuksen mukaan Suomessa ryhdyttiin etsimään pohjois-Suomen syrjäkyliltä rotumerkkeihin sopivia luonnonkantaisia koiria jalostuspohjan laajentamiseksi. Katselmuksia ja rotuunottotilaisuuksia on järjestetty siitä lähtien. Rotuun on otettu (ja edelleen otetaan), pitkälti toistasataa "peniä", yksin 90-luvulla yli 50 yksilöä. Rotukirja on Suomessa edelleen auki. Tällä hetkellä Suomen kanta on vajaa tuhat yksilöä. Voimme olla ylpeitä pohjoiskalotin omasta metsästyspystykorvasta. Vaikka rotu on virallisesti Ruotsalainen, on sen juuret syvällä suomalaismetsissä. Pohjanpystykorvan perusaines on kerätty Suomen puolelta. Voidaankin sanoa, että pohjanpystykorva on suomalaisten eränkävijöiden lahja ruotsalaisille, josta heidän tulisi olla hyvin kiitollisia. Pohjanpystykorva on aavistuksen pienempi (42-45cm ±2cm) ja kevytrakenteisempi kuin suomenpystykorva. Se on rungoltaan hiukan pitempi, korvat ovat suhteessa päähän suuremmat ja peitinkarva sileää ja enempi makaavaa ja lyhyttä, häntä on myös löysempikierteinen kuin suomenpystykorvalla Pohjanpystykorva on luonteeltaan iloinen, vilkas ja sopeutuvainen koira, joka sopii niin metsästyskaveriksi, kuin myös muihin nykyajan koiraharrastuksiin, kuten agilityyn.
|
 |
Pohjanpystykorva SiteRing Tämän sivuston omistaa IKa |
| |
| sivun alkuun |