Edellinen sivu

Pohjanpystykorvan perinnöllisistä sairauksista II-osa © Inkeri Kangasvuo, julkaistu Pystykorva-lehti 3/2003

Tässä toisessa osassa pohjanpystykorvan perinnöllisistä sairauksista käsittelyyn otetaan luustoviat (dystoosit). Kun monia suurikokoisia ja nopeasti kehittyviä rotuja vaivaavat sekä lonkkanivelen dysplasia (HD), että kyynärnivelongelmat (osteokondroosi ja osteodystrofia), on pohjanpystykorvalla havaittu polvilumpion sijoiltaanmenoa sekä mahdollisesti voisi löytyä myös häntämutkia. Tätä kirjoittaessani on lisäksi tullut tietoon eräs uusi luustoon vaikuttava vika, jota ei ole aiemmin dokumentoitu pohjanpystykorvalla. Kyseisessä tapauksessa osalla pennuista oli syntyessään epänormaalin lyhyet raajat, joten se viittaa kondrodystrofiaan.

Patella luksaatio (PL) Polvilumpio eli patella on ruumiin suurin luujänne, joka on koiralla muodoltaan litteä ja pyöreähkö ja johon kiinnittyy reisilihaksen jänne ja polvilumpion suora nivelside. Pohjapystykorvankokoisella koiralla se on noin pikkusormen kynnen kokoinen. Reisilihaksen tehtävä on raajan ojentaminen/suoristaminen. Polvilumpion suora side taas kiinnittyy sääriluuhun, eikä se veny, joten lumpion etäisyys sääriluusta pysyy aina samana. Suora side voi kuitenkin olla kiinnittynyt väärään kohtaan sääriluussa, silloin niveltä taivutettaessa siihen kohdistuu sivuttaisvoimaa, joka voi aiheuttaa lumpion sijoiltaanmenon. Normaalisti patella liikkuu reisiluun telaurassa ja nivelen koukistuessa se painautuu telauraa vasten. Normaaliasennossa (takaa katsottuna) reisi- ja sääriluu ovat suorassa linjassa ja polvilumpio kulkee telaurassa edestakaisin nivelsiteiden pitäessä sitä oikealla paikallaan, silloin siihen ei kohdistu sivuttaista voimaa. Jos koiralla on normaalit kulmaukset sijaitsee lumpio telauran keskivaiheilla, joka on syvä. PL aiheutuu useimmiten matalasta telaurasta reisiluun päässä. Mikäli koiralla on suorat polvikulmat, sijaitsee polvilumpio telauran yläosassa, joka on luonnollisesti matala. Pienikin sivuttaisvoima saattaa aiheuttaa sen sijoiltaanmenon. Polvilumpio luiskahtaa siten matalan uran yli mediaalisesti eli sisäänpäin. Isoilla roduilla sitä vastoin tapahtuu lateraalisia luiskahduksia, eli patella kierähtää ulospäin, tämä liittyy usein pihtipolvisuuteen. Liika rasitus voi myös aiheuttaa nivelsiteiden venymistä tai repeytymistä, jonka seurauksena polvilumpio luksoituu. Tutkimusten mukaan sekä liian suora, että liian kulmautunut takaraajan asento edistävät polvinivelvikojen syntyä (normaalikulma n. 130-135 astetta).

PL on suhteellisen yleinen pienillä ja hyvin pienillä roduilla (alle 10kg) ja tutkimusten mukaan näillä olisikin noin 12 kertainen riski PL:oon verrattuna keskisuuriin ja suuriin rotuihin. Lisäksi on havaittu, että vaivaa esiintyy 1,5x yleisemmin nartuilla kuin uroksilla. Eräissä tutkimuksissa on havaittu polvilumpion sijoiltaanmenon olevan ressessiivisesti periytyvä ominaisuus, mutta todennäköisesti vian esiintymiseen vaikuttaa useampia kuin vain yksi resessiivinen geenipari (on siis polygeeninen). Polvinivelongelmaa on löytynyt PPK:lla viimeisen noin 10 vuoden aikana noin 4%:lla tutkituista. Nämä eivät kuitenkaan ole antaneet aihetta jalostusrajoituksiin.

Häntämutka syntyy, kun häntänikamien päät pyöristyvät, jolloin nikamien pinnat eivät enää ole yhteneväiset. Sairaus liittyy luunmuodostuksen häiriöön. Monesti koiralla, jolla on häntämutka voidaan todeta myös muita dystooseja. Pennulla häntä on muodostunut nikamarungoista, jotka näkyvät röntgenkuvassa suorakulmioina, rustoiset osat eivät röntgenissä näy. Nikamarunkojen päissä on kasvurustoa ja luutumispisteitä. Jos päätelevy/kasvurusto jää epämuotoiseksi tai ei kehity kunnolla, luutuu seuraava nikama vialliseen kulmaan, jolloin syntyy mutka. Koska pennun luusto on ”valmis” vasta lähes vuoden vanhana ei pikkupennun hännästä vielä näe, onko sillä mutkia vai ei. Vasta kasvun loputtua nämä viat on varmasti todennettavissa. Häntämutkan sanotaan periytyvän yhden viallisen geeniparin kautta resessiivisesti eikä sellaista koiraa, jolla on mutkia tulisi käyttää jalostukseen. Häntämutkan yleisyydestä pohjanpystykorvalla ei ole tietoa.

Achondroplasia / Chondrodystrofia on periytyvä luiden epifyysirustojen kasvu- ja luutumishäiriö, jonka seurauksia ovat lyhyt/kääpiökasvuisuus ja muut luuston epämuotoisuudet. Sana akondroplasia tulee kreikankielestä ja tarkoittaa ”ei ruston muodostusta”. Erilaisia kääpiökasvuisuuden muotoja löytyy useilla eri eliölajeilla. Tyypillisintä on, että yksilöllä on suhteettoman lyhyet raajat verrattuna kehoon, joskin on olemassa myös kääpiöitä, joilla on normaalit kehon osien suhteet.

Monilla kääpiökoiraroduilla on akondroplastisia piirteitä, joita voidaan verrata ihmisellä esiintyvään kääpiökasvuisuuteen. Tällaisia rotuja ovat pienet molossikoirat: bulldoggit, mopsi, bostonterrieri jne. Näillä on tyypillisesti lyhyet kuonot, tukevat rungot ja lyhyehköt, hieman käyrät raajat. Akondroplasia on koiralla todettu periytyvän epätäydellisen dominantisti siten, että roturisteytyksissä jälkeläiset ovat vanhempiensa ”keskiarvoja”.

Tunnettuja kondrodystrofisia (chondro = rusto, dystrophy=epänormaali kehittyminen) koirarotuja ovat mm. mäyräkoirat, bassetit, corgit ja länsigöötanmaan pystykorva. Näillä roduilla lyhytraajaisuus on kuitenkin ”normaalia” eikä siihen liity muita luuston epämuodostumia (alttius esim. välilevyongelmiin ja polvivikoihin kuitenkin on).

Kondrodystrofiaa esiintyy tutkimusten mukaan sairautena monilla eri roduilla, kuten alaskanmalamuutilla, norjan harmaalla hirvikoiralla, beaglella – ja nyt siis vikaa on mahdollisesti löytynyt myös pohjanpystykorvalla. Näillä roduilla sairauteen liittyy usein muitakin luuston ja nikamien ongelmia. Kondrodystrofian on todettu periytyvän yksinkertaisesti ja ressessiivisesti. Kahden kantajan jälkeläisistä on laskennallisesti 25% kondrodystrofiaa sairastavia, 50% terveitä sairauden kantajia ja loput geneettisesti terveitä. Täten sairaan yksilön molemmat vanhemmat ja osa sisaruksista ovat vian kantajia, ja niiden jalostuskäyttöä on tarkoin harkittava. Jalostuskieltoa ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole, sillä kantajat periyttävät vikageeniä vain 50% jälkeläisistään.


Jatkuu...