![]() Edellinen sivu |
III-osa © Inkeri Kangasvuo, julkaistu Pystykorva-lehti 4/2003 |
|
Tämä seuraava osa, vaikka onkin otsikoitu pohjanpystykorvien
vaivaksi, koskee aivan yhtä hyvin myös suomenpystykorvaa ja
karjalankarhukoiraa, kuin myös muita rotuja sekä sekarotuisia.
KIVESVIAT
Tunnetuin ja ehkä yleisimmin tiedossa oleva perinnöllinen vika on
kivesvika. Keskimäärin arvioiden noin 5-7% kaikista uroksista on
kivesvikaisia. Se, että nartuilla ei ole kivesvikaa, ei tarkoita
sitä, etteikö se voisi sitä periyttää yhtä
laajalti kuin uros. Voi siten olla vaikeaa tarkasti selvittää miten
se periytyy. Samoin on olemassa aiheutettua kivesvikaa, johon voi olla
syynä emän raskauden aikainen sairastuminen, pikkupennuille annettu
ravinto tai muut syyt.
Kivesten puuttuminen (anorchia ja monorchia) ja laskeutumattomat kivekset
(cryptorchia)
Synnynnäinen anorchia tarkoittaa todellista kivesten puuttumista, silloin
kiveksiä ei ole olemassakaan. Monorchia on yhden kiveksen puutos.
Koirankasvattajat puhuvat usein monorchiasta, jos uroksella on yksi
kivespussiin laskeutunut kives ja mikäli kumpikaan kives ei ole
laskeutunut on kyseessä cryptorchidi. Täten he puhuvat hieman
väärin käsittein, sillä uros jolla on laskeutumaton tai
laskeutumattomat kivekset on cryptorchidi, joka voi olla siten yksipuolinen
(yksi laskeutunut kives) tai molemminpuolinen (kumpikaan ei ole laskeutunut).
Kun taas monorchidilla todella on vain yksi kives kehossaan. On mahdollista,
että jotkut cryptorchidiurokset ovat joko anorchideja tai monorchideja,
mutta useinkaan mitään yritystä ei ole tehty puuttuvan/vien
kivesten paikantamiseksi, joskin on todennäköistä, että
nämä tilat ovat koiralla harvinaisia. On jonkin verran
näyttöä sille, että kivesten tuhoutumista tapahtuu ennen
syntymää ja tällöin on kyseessä jonkun
lääkeaineen vaikutus. Voidaankin olettaa, että
lääkeaineilla voi olla kivesten kehittymistä estävä
vaikutus.
Kivesten epäonnistunut laskeutuminen kivespusseihin on
kehityshäiriö, johon voi olla syynä liian suuri kives, liian
kireä nivusrengas tai liian lyhyt siemenjohdin tms. Kuten huomataan on
monta syytä miksi koirasta tulee cryptorchidi, joten olisi
väärin olettaa, että kaikkien kivesvikojen taustalla olisi yksi
ja sama häiriötila/syy. Siksi ainoastaan perinnöllisyys ei
selitä vian ilmenevyyttä. Esimerkiksi rottakokeilla on saatu
kivesvika yleistymään biotiiniköyhällä (B-ryhmän
vitamiini) ravinnolla. Sama tila saatiin syntymään myös
A-vitamiinin puutoksella, kun taas foolihapon sekä eräiden
lääkeaineiden avulla saatiin aikaan hidastunutta kivesten
laskeutumista, sekä epämuodostumia kiveksiin. Ravinnon osuutta
kivesvian syntyyn ei siten pidä aliarvioida.
Cryptorchismia esiintyy monilla lajeilla, myös ihmisellä (0,3%
miehistä) vaihtelevin prosenttiosuuksin. Koirassa kivesvikaa esiintyy
kaikissa roduissa, joskin toisilla roduilla tila on yleisempi, kuin toisilla,
Lyhytkalloisilla kääpiöroduilla kivesvian katsotaan olevan
yleisintä, johtuen ehkä samoista epänormaaleista
kasvutekijöistä, jotka aikaansaavat kääpiökasvuisuutta
ja lyhytkalloisuutta (brachycephalia). Myös boksereilla katsotaan olevan
suuri alttius olla cryptorchidi (Hartl. 23,2%; Willis&Cuke 34,4%). Kotimaassaan
Saksassa on tutkittu yli 11.000 saksanpaimenkoiraurosta, joista 3,9% oli
kivesvikaisia. Usein kivesvian yleisyyteen vaikuttaa myös rodun suosio.
Amerikassa erittäin yleisillä ja suosituilla roduilla katsottiin
olevan keskimäärin suurempi riski olla kivesvikaisia, kuin
harvinaisemmilla roduilla. Näihin USA:ssa suosittuihin rotuihin kuuluvat
mm. saksanpaimenkoira, villakoirat, kääpiösnautseri,
siperianhusky ja shetlanninlammaskoira.
Cryptorchismin genetiikkaa on selvitetty paremmin muilla lajeilla, kuin
koiralla. Esim. lampaalla ja sialla tilan teoriaksi on väitetty
yksinkertaista autosomissa sijaitsevaa resessiivistä geeniä. Tosin
myös kahden resessiivisen geenin sekä ehkä dominoivan geenin
yhteisvaikutusta on spekuloitu, joten mitään varmaa
yksiselitteistä genetiikkaa ei voida esittää.
Koiran kohdalla useimmat tutkijat ovat päätyneet resessiiviseen
periytymistapaan, mutta se ei välttämättä tarkoita
yksinkertaista periytymismekanismia. On selvää, että kivesvika
on periytyvää, mutta sen genetiikka on edelleen
epäselvää. Vaikka vika periytyisi kahdessa autosomissa olevien
resessiivisten geenien kautta, voi tilaan vaikuttaa myös modifioivat
tekijät ja epätäydellinen penetranssi. Mahdollista on myös
polygeeninen periytymistapa, silloin tilan syntyyn vaikuttaa useampia
geenejä ja näiden yhdistelmiä. Myöskin se, miksi osalla
uroksista vika on molemminpuolinen ja toisilla vain yksipuolinen, viittaa
siihen, että geenejä on useampia ja periytyvyyteen vaikuttaa useita
ulkopuolisiakin modifioivia tekijöitä. Cryptorchideja on
siinäkin suhteessa erilaisia, että kiveksen sijainti muodostaa eri
ryhmiä, vaikka koirien geneettinen tausta olisi samanlainen.
43 yksipuolisen ja 4 molemminpuolisen cryptorchhidin tutkimustuloksissa
havaittiin, että kives oli 7 tapauksessa vatsaontelossa, yhdessä
tapauksessa vatsaontelon-nivusen keskivaiheilla, 26 nivusessa ja 6 tapauksessa
aivan kivespussin yläpuolella. Cryptorchismi periytyy suvuittain, jolloin
osalla eläimistä on suurempi todennäköisyys tuottaa vikaa
kuin toisilla. Se, että vikaa esiintyy enemmän sukusiitetyissä
koiralinjoissa osoittaa, että sairauden ilmenemiseen vaaditaan useampia
samantyyppisiä geenitaustoja. Tutkija Brandsch on myös todennut,
että pentueissa, missä kivesvikaa esiintyy enemmän on
harvinaisen korkea uros/narttu suhde, ja se voi osoittaa että geenit,
jotka aiheuttavat uroksille kivesvian ovat letaaleja nartuille (narttupennut
kuolevat jo sikiövaiheessa), jolloin uroksia syntyy enemmän. Brandsch
havaitsi, että saksanpaimenkoiralla suhteen olevan 125/100 pentueissa,
joissa ilmeni kivesvikaa, verrattuna 102/100 normaalipentueissa. Bokserien
suhde oli vieläkin suurempi 156/100.
Kromosomaalisten häiriöiden on osoitettu myös olevan
kivesvikojen syynä (esim. urokset, jotka ovat tyyppiä XXY, XXXY jne.
verrattuna normaaliin XY urokseen). Näiden esiintyminen on kuitenkin
erittäin harvinaista koiraeläimessä, mutta
ylimääräisten kromosomien on todettu aiheuttavan
kiveshäiriöitä. On myös tutkittu lonkkavian ja muiden
luustohäiriöiden yhteyttä kivesvikoihin ja todettu, että
prosentuaalisesti luustohäiriöisillä koirilla oli enemmän
kivesvaivoja, samoin koirilla, joilla oli napatyrä. On myös todettu
että kiveskasvaimien yleisyys on 10 kertainen cryptorchideilla verrattuna
normaaleihin uroksiin.
Toisilla on käsityksenä, että kun kivesvika ei ole kuolemaan
johtava eikä invalidisoiva, ei siihen tarvitsisi kiinnittää sen
suurempaa huomiota, kun taas suurempi osa kynologeista on sitä
mieltä, että tilan periytyvyyden takia täytyisi olla
sääntöjä sen vastustamiseksi. Useimmissa maissa
kivesvikaiset eivät saa osallistua näyttelyihin ja monissa maissa
myös Suomessa kivesvikaisen uroksen jälkeläisiä ei
rekisteröidä
Kivesvika on vajavuus koiralla ja siten poikkeama normaalista. Molemminpuolinen
kivesvika on pienempi ongelma, sillä sellaiset urokset ovat
steriilejä ja siten geneettisesti kuolleita. Yksipuoliset cryptorchidit
ovat fertiilejä, mutta yleisestä käsityksestä poiketen
niillä on alentunut fertiliteetti. Sukupuolivietti on myös heikommin
kehittynyt, samoin siemennesteen tilavuus on pienempi ja elävien
siittiöiden tiheys, liikkuvuus ja prosentuaalinen osuus on yleensä
alempi kuin normaaleilla uroksilla.
Kivesvian vastustaminen on täten perusteltua.
Käytännössä tämä tarkoittaa ensisijaisesti,
että kivesvian yleisyys rodussa on tunnettava, koska ilman tätä
tietoa ei voida aavistaakaan ongelman laajuutta. Jos vikaa on laajalti on
kaikkien kantajien (yksilö, joka on tuottanut viallisen
jälkeläisen) hylkääminen olla vaikeaa. Jos esimerkiksi 9%
kannasta on cryptorchideja ja tila olisi ainoastaan yhden geenin aiheuttama,
seuraisi siitä, että 42% koko kannasta olisi kantajia. Todellakin 42%
karsinta minkä tahansa rodun yksilöistä olisi katastrofaalista.
Jos taas tila on polygeeninen ja perinnöllisyyskin siten monimutkaisempaa,
emme voi arvioida mitkä koirat ovat kantajia, koska kaikilla
yksilöillä on suurempi tai pienempi mahdollisuus olla vian kantajia
ja levittää vikaa edelleen. Esim. saksanpaimenkoiran kohdalla hyvin
suuri osa loistavista periyttäjistä on aikaansaanut sairaitakin
yksilöitä. Näiden urosten poistaminen jalostuksesta tarkoittaa
sitä, että parhaat periyttäjät hylättäisiin.
Ainoa tapa vastustaa vikaa on olla toistamatta yhdistelmää, jossa
vikaa on esiintynyt ja käyttää harkintaa mikäli sitä
esiintyy satunnaisesti. Läheistä sukusiitosta on myös hyvä
välttää.
Jatkuu...