Käpälämäelle
Astutuspentu Shaman SF46663/93
Saman´s kennel

Kare x Saman's Timme

s.1.11.1993
u Shaman (riistanvärinen, siniset silmät)
kasv. Sirpa Turpeinen

Kuvat: Susanna Kangasvuo, Sirpa Turpeinen

Karen edellisessä pentueessa ilmennyt kivesvika pisti Karen uudelleen käytön harkintaan. Mieleen ei tullut, että syy saattoikin olla nartussa. Koska kuitenkin totesimme Karen olevan erittäin kyvykäs avoimen kentän johtaja ja lisäksi "älykäs" koiramaisella tavallaan, yhteistyöhalukas ja yhteistyökykyinen, ajattelimme koettaa houkutella Sagan pentueessa olleiden narttujen uusia omistajia kokeilemaan yhdistelmää. Sukutaulussa Kare löytyisi niin isänä, kuin emänemän-emänisänä. Niin saimme sovittua, että Timme astutettaisiin Karella, ja saisimme siitä narttupennun, sillä narttuja oli pentueissamme syntynyt huomattavasti vähemmän, kuin uroksia. Kun sitten syntyneessä pentueessa jälleen kerran olikin vain uroksia - oli pettymys lievempi, kuin alitajuinen pelko, että kivesvikaisia saattaisi jälleen olla. Helpotus oli suuri, kun kaikki viisi urosta todettiin "kokonaisiksi". Pentueesta valitsimme eniten emäänsä muistuttavan uroksen, Annoimme sille nimenksi Shaman - kotona Samppa, ja hän juoksee edelleen kärkiparissa Lordin vieressä.

Shaman   Timme

Emänsä poika vasemmassa kuvassa Shaman ja oikeassa Saman's Timme

Sanotaan, että shamaanit elää kauan. Samppa 14v 1.10.2007

   

Kare
SF00209/87
Ash of Markovo
N18869786
Nutok of Markovo
AKCSBWE148103
Mikiuk Tuktu Tornyak
AKCSBWA368478
Bryars Silver
Bryars Queen
Lyl of Sepsequel
AKCSBWD46502
Malamaks Ego
Ember of Snow Myth
Robin of Markovo
AKCSBWE148104
Shango of Seppala
AKCSBWA491191
Ruffo of Seppala
Bilka of Seppala III
Helen of Markovo
AKCSB931910
Ditko of Seppala
Duska of Seppala
Polar Speed Galina
SF015852/83
Polar Speed Kazan
SF85194/81
Polar Speed Wolf
SF00405J/80
Igloo Paks Candy To
SF3682M/78
Vassfarets Misty
SF36094/79
Willi (Polar Speed)
SF40733/79
Igloo Paks Candy To
SF3682M/78
Arctic Trails Who of Kelsons
SF0055871/77
Polar Speed Tuisku
SF249624/78
Igloo Paks Candy To
SF3682M/78
Igloo Paks Wing-A
AKCWA934811
Koonahs Spice
AK67302
Cishka
SF6995P/77
Blakken
SF6960R/76
Tigaran Atsuko
SF6870/71
Saman´s Timme
SF04278/92
Polar Speed Markovo
SF17729/87
Uelen´s Ezra of Sepp-Alta
N07933/87
Uelen´s Baron of Sepp-Alta
AKCSBWE259601
Sugrut of Markovo
Helen of Markovo
AKCSB931910
Mokka of Markovo
AKCSBWE308600
Vanka of Seppala
Frostfire Anisette
CKC754003
Polar Speed Tuhkimo
SF11707Q/82
Igloo Paks Candy To
SF3682M/78
Igloo Paks Wing-A
AKCWA934811
Koonahs Spice
AK67302
Willi (Polar Speed)
SF40733/79
Igloo Paks Candy To
SF3682M/78
Arctic Trails Who of Kelsons
SF0055871/77
Saman´s Saga
SF33613/89
Polar Speed Ididaro-Rick
SF24041/87
Uelen´s Ezra of Sepp-Alta
N07933/87
Uelen´s Baron of Sepp-Alta
AKCSBWE259601
Mokka of Markovo
AKCSBWE308600
Polar Speed Jenita
SF08508Q/81
Polar Speed Konsta
SF038297/79
Wah (Polar Speed)
SF040744/79
Saman´s Nami
SF30406/87
Kare
SF00209/87
Ash of Markovo
N18869786
Polar Speed Galina
SF015852/83
Saman´s Cahpe
SF031565/86
Kibitka Evtusenko
SF050034/84
Zerkovon Jessie
SF13041D/84

ss-aste 9,0% (5-sukupolvea)

Ei kai minusta tule noiden näköinen?   Shaman alias Samppa kotipihalla