Siperianhusky

Uusimpien tutkimusten mukaan kesykoira (Canis Familiaris) on ollut ihmisen seuralaisena jopa 130 000 vuotta. Yksi varmasti varhaisimmista koiran hyötytarkoituksista on ollut sen käyttö veto- ja rekikoirana.

Arktisilla alueilla on satojen vuosien ajan käytetty kulkuvälineenä koiravaljakkoa. Pohjoisella pallonpuoliskolla on rekikoiria käytetty niin Pohjois-Amerikassa, Grönlannissa kuin Aasian puolella Siperiassa. Kaikki reki-ja vetokoirarodut ovat toistensa sukulaisrotuja. Koirat ovat kooltaan ja rakenteeltaan hivenen erilaisia riippuen niiden elinalueiden pinnanmuodosta, sekä sää- että lumiolosuhteista, joissa niitä on tässä tarkoituksessa perinteisesti käytetty, mutta ne muistuttavat yhä edelleen ulkomuodoltaan kaikkien koirien esi-isää sutta, pystyine korvineen ja hieman vinoine silmineen. Siksi ne vielä nykyäänkin herättävät ihmisissä epäluuloa ja ehkäpä aiheetonta pelkoakin. Luonnonvalinnalla on arktisissa oloissa ollut ratkaiseva merkitys koirakannan kehittymiselle, sillä luonto antoi ainoastaan tarkoituksenmukaisimmille mahdollisuuden jatkaa sukua. Arktikassa eläneen ihmisen vaikutus koiran kehittämisessä on perustunut ainoastaan sen kykyihin reki- ja vetokoirana, eli hänen tehtävänsä oli vain valita näistä jo luonnon hyväksymistä omiin tarkoituksiinsa parhaat. Turkismetsästäjät, hylkeenpyytäjät, kalastajat ja myös postilaitos, poliisi ja rajavartiosto ovat käyttäneet tätä luotettavaa kulkuvälinettä, jolla pääsee perille vaikeissakin olosuhteissa.Valjakoissa on perinteisesti käytetty kunkin alueen omaa koirakantaa, joista joitakin on myöhemmin rekisteröity virallisiksi roduiksi. Nykyään valjakkoajo on mielenkiintoinen harrastus- ja urheilulaji.

Tunnetuin näistä virallisista roduista on siperianhusky, joka on kehitetty USA:ssa Koillis-Siperian alkuperäiskansojen (korjakit, kamtsadaalit, tsuktsit, jukagirit) koiramateriaalista, jota tuotettin Beringin salmen yli Alaskaan kilpailutarkoituksiin, nopeisiin postikuljetuksiin sekä myös kuljettamaan virkailijoita ja matkustavaisia. Roduksi se hyväksyttiin USA:ssa 1930.

Siperianhusky on keskikokoinen, muihin rekikoirarotuihin verrattuna pieni ja kevytrakenteinen, arktinen pystykorva. Sen huomiotaherättävimpiä piirteitä ovat atleettisuus, liikkeiden joustavuus ja lihaksiston jäntevyys, jotka ovat välttämättömiä sen kyvylle juosta väsymättä mittaamattomia matkoja lumi- ja jääpeitteisillä rekipoluilla.

Luonteeltaan se on ihmisiin yleensä ystävällisesti suhtautuva, joskin aikuiset koirat voivat olla hiukan pidättyväisiä. Sillä ei normaalisti esiinny vahtimis- eikä puolustustaipumusta ja siksi se päästää mielellään ventovieraankin pihaan. Se viihtyy parhaiten ryhmässä, kahden tai useamman lajitoverin kanssa.

Väriltään se voi olla minkälainen tahansa puhtaan valkoisesta erilaisiin ruskean, harmaan ja mustankirjavien yhdistelmiin asti. Siperianhusky voi olla myöskin laikukas. Erilaiset päänkuvioinnit ovat yleisiä, kuono-maski voi olla tumma, "dirty" tai vaalea, silmälasikuviointi ja ns. kaksoissilmät ja pääkalotti ovat myös yleisiä. Myös silmien väri vaihtelee, yhtä hyväksyttäviä ovat ruskean eri sävyt, siniset, sekaväriset ja eripariset silmät.

Siperianhusky on huomattavan terve rotu. Sillä ei esiinny invalidisoivia perinnöllisiä rakennevikoja ja sairauksia. Salaisuus rodun terveyteen on jalostuskoirien aktiivinen rekikoirakäyttö ja rotumääritelmän antava vaihtelun laajuus, kun esimerkiksi kaikki värit on sallittu ja koossa sekä painossa on variaatiota. Perinnölliset silmäsairaudet ovat seurannassa, eikä niitä ei esiinny Suomessa enempää, kuin muuallakaan maailmassa.