1. Onko Siperianhusky alunperin kehitetty kilpakoiraksi vaiko työkäyttöön? Vai tietääkö tätä oikeastaan kukaan varmasti?

Tämä alkuosa menee kyllä (esi)historian puolelle aika vahvasti, mutta sieltähän on lähdettävä.

Veto- ja rekikoiria on ollut arktisilla alueilla ammoisista ajoista asti, joten se mihin niitä silloin tarvittiin oli ilmeistä eli ne olivat ehdoton edellytys sille, että yleensä tultiin toimeen luonnossa. Tietysti voidaan toisena välttämättömänä eläimenä pitää poroa, joka on Aasian puolella ollut samassa asemassa koiran lisäksi. Amerikan puolella poro on ollut tuntematon eläin.

Jos tullaan sitten historiallisesti "nykyaikaan" eli siihen aikakauteen, jolloin maailmassa kiinnostuttiin yleensäkin arktisista alueista tutkimuskohteina, käyttivät tutkijat kaikkia mahdollisia eläimiä tavaroiden kuljetukseen, myös hevosia, jotka osoittautuivat epäonnistuneiksi, kuten voimme Antarktiksen tutkimusretkistä todeta.

Koska tutkijat olivat näin huomanneet paimentolaisten käyttämät koirat hyviksi myös omassa käytössään, siirtyivät hekin koiriin. Vitus Bering "löysi" v.1741 Aleutien saaret, jolloin arktisten alueiden valloitus ikäänkuin alkoi. Koiran käytöstä vetoeläimenä on kirjoitettua tietoa 1700-luvun puolesta välistä lähtien, Krasheninnikoff on kirjoittanut matkakuvausta Kamtshatkalta kirjassaan vuodelta 1819. Hän vertailee siinä koirankäyttötapoja, määriä ja koulutustakin. Yleisesti ottaen silloin koiramäärät olivat melko pieniä (3 paria = 6 koiraa) verrattuna siihen, mitä myöhemmässä vaiheessa käytettiin. Ylä-Kolymalla Yukagirit käyttivät kolmea-neljää koiraa peräkkäin ja ihmiset siinä vielä mukana vetoeläiminä. Koiravaljakolla ajamisen taitohan on kehittynyt paimentolaiskansojen keskuudessa eri tahtiin. Toiset olivat taitavampia kuin toiset, ilmeisesti koirien tasossakin oli eroa.

Pääasia kai on, että niitä kaikkia käytettiin tavaran, riistan ja ihmisten kuljettamiseen. Koska "valkoinen mies" on se henkilö, joka haluaa kaikista eniten hyötyä siitä mihin koskee, oli varmaan hänellä suuri vaikutus valjakkokoiran "jalostuksessa", myös silloin Siperiassa, kun Venäjän Keisrikunta halusi laajentaa valtaansa itäänpäin. Ja muistakaapas kaikki, että Alaskakin kuului Venäjälle vielä 1800-luvun puolessa välissä! Ihmiset ja koirat kulkivat edestakaisin jääpeitteisen Beringin salmen yli talvisin, matkahan ei ollut pitkä. Diomedes saaret sijaitsevat keskellä ja sieltä matkaa on noin 50km niin Alaskaan kuin Itäniemeenkin.

Venäjän yksi rikkaus oli silloin Siperian valtavat turkiseläinmäärät. Ammattimaisia venäläisiä turkismetsästäjiä/kauppiaita oli pitkin Siperiaa ja he kulkivat tietysti kylissä keräämässä turkiksia vaihtamalla niitä paimentolaisten kanssa tavaroihin, joita nämä tarvitsivat. Varsinkin uusiin ampuma-aseisiin. Vaihdossa tuli varmaan myös koiria. Siten "valkoinen mies" sai itsellensä aina vain paremman kulkuneuvon, eihän hän myynyt tavaraa kuin parhaasta hinnasta eli parhaasta koirasta tai kauneimmasta turkiksesta. Tämä siis näin ihan lyhyesti ja töksähtäen kerrottuna reki- ja vetokoiran historiasta.

No Amerikka osti Alaskan ja sieltä löydettiin kultaa 1800-luvun lopulla. Alaskan eskimoilla/intiaaneilla oli silloin jo omia rekikoiria (sanottiin intiaanikoiriksi tai mahlemuteiksi). Alaskaan tuli tulvimalla ihmisiä ja koiria NIMENOMAAN TYÖKOIRIKSI, vetämään kultakentille tavaroita. Sekalainen suurten "rakkien" sakki valloitti Alaskan, ja sekoittui tietenkin myös intiaanikoiriin.

Työn vastapainona halutaan tietysti huvia. Ei lumisessa Alaskassa ollut montaa eri huvitusmahdollisuutta. Hiihdetiin, tanssittiin, laulettiin, ryypättiin ja ajettiin koirilla. Eikä aikaakaan, kun keksittiin hiihtokilpailujen rinnalle rekikoirakilpailut. Niitä suunniteltiin jo ennenkuin mistään siperiankoirasta oli saatu tietoa. Ilmeisesti näitä kilpailuja pidettiin kultakylässä "epävirallisina" huvituksina useina vuosina jo ennenkuin Nomen kennelklubi perustettiin 1907. Klubin tarkoitus oli kerätä varoja ja sponsoroida kilpailuja - olivathan ne Amerikkalaiseen tyylii vedonlyöntitapahtumia. Kukin löi veto oman suosikkinsa puolesta ja joku vedonlyöjä tietysti korjasi potin voittajan lisäksi. Klubilla oli sääntönä, että koirat oli rekisteröity klubissa ja ajajat jäseniä.

Sattuman oikusta venäläinen turkismetsästäjä/kauppias oli jo 1907 kesänä tullut koirineen Siperian puolelta ja jo silloin ihmiset olivat ihmetelleet moisia "pikkukoiria", ja ilmeisesti joku koiranleuka keksi, että pistäpä koirasi ensi keväänä kisaamaan Sweepstakesiin, katotaas kuin käy! No, Goosak otti asian vakavasti ja taivutti Thustrup nimisen kaverin ajamaan valjakkoa, tunnetuin seurauksin. Eihän Goosak itse olisi voinut ajaa valjakkoaan, koska ei ollut Nomen kennelklubin jäsen, koirathan voitiin tietysti viedä sinne kirjoihin.

Ramsay taas oli nuori aatelismies, jolla ei tietenkään ollut intressejä mihinkään varsinaiseen "työhön", sillä olihan hänen perheensä "vain" investoinut suuret määrät rahaa kultakentille. Nuoren miehen intressit olivat muualla, koiravaljakkoajossa ja muussa "elämyksellisessä", eihän aatelisen elämä ollut hänen mielestään muutoin mitenkään mielekästä - edustusta ja juhlia ja koreita linnoja, sitähän se oli. Tämän Thustrupin Sweepstakesin KILPAILU sijoituksen (3.sija) innoittamana, hän keksi vuokrata kuunarin, jolla toi 60-70 siperialaista koiraa Siperian puolelta, Markovon kylästä, Anadyr-joelta. Eihän se varmaan aatelismiehen rahapussissa mikään mahdoton homma ollutkaan, ja hän varmaan sai hyviä koiria, siis rahalla. Näistä hän muodosti kolme valjakkoa, joita harjoitutti ja osallitui v. 1910 Sweepstakesiin.

Voidaan siis kaikesta tästä päätellä, että siperialaisia koiria tuotiin ensiksi KILPAILEMAAN, sillä työkoiriahan oli Alaska täynnä. Kun nämä sitten osoittautuivat hyviksi kilpailuissa, niin miksei niitä sitten voisi käyttää myöskin työssä? Pikkuhiljaa monet vaihtoivat isot, usein aggressiivistet sekarotuisensa näihin helposti käsiteltäviin, nöyriin ja säyseihin koiriin, joita vielä tässä vaiheessa kutsuttiin ainoastaan siperialaisiksi koiriksi.

2. USA:ssa siperianhuskysta tuli/tehtiin rotu? Mutta mistä se on alunperin kotoisin?

Itse asiassa tämä voi olla vaikeaa näin jälkikäteen tyhjentävästi selventää, sillä koko pohjoisella kalottialueella on ollut pystykorvainen koiratyyppi, josta kaikki eri pystykorvarodut ovat eriytyneet viime vuosisadalla. Rodut sellaisina kuin me ne tunnemme on kehitetty eri alueiden koiratyypeistä tai maatiaiskannoista.

Siperialaisia koiria oli eri kansoilla jukagireilla, jakuuteilla, tsuktseilla, kamtsadaaleilla, korjakeilla..., he kulkivat pitkin poikin ja vaihtoivat koiria myös keskenään. Jos otamme oletukseksi, että turkiskauppiaat ja metsästäjät vaihtoivat hyviä koiriakin turkisten lisäksi, on mahdollista, että esimerkiksi jakuuttikoira on päätynyt Petropavlovskissa asuneen venäläiskauppiaan tarhaan tsuktsikoiran kanssa. Näin siis "rodut" sekoittuivat.

Virallisen rodun koiria tiedetään tuotetun Kolymalta, Anadyriltä, Indigirka- ja Lena-joilta lännessä ja Petropavlovskilta Kamtsatkalta. Eli rodun kehittämiseen käytettiin koiria hyvin laajalta alueelta ja monien eri siperiankansojen rekikoiria, tuonneissa oli myös koiria, joita olivat kasvattaneet koillis-siperiassa pitkään asuneet venäläiset.

Väite, että siperianhusky olisi "3000-vuotta puhdasrotuisena säilynyt tsuktsien koira", on suuri myytti ja väärinkäsitys, sillä mikäli rotu polveutuisi ainoastaan tsuktsien koirista olisivat ne aivan eri näköisiä. "Tsuktsikoira", jota joskus aiottiin rodun viralliseksi nimeksikin ja yhä vieläkin, varsinkin USA:ssa käytetään viitatessa siperianhuskyyn, on harhaanjohtava, sillä siperianhusky on eri itä-siperiankansojen rekikoirista polveutuva rotu.

Siperianhuskyn lähimmät sukulaisrodut alaskanmalamuutin, samojedin ja grönlanninkoiran (samantapainen käyttötarkoitus) ovat venäläiset laikat, lähinnä länsisiperianlaika ja itäsiperianlaika, joita edelleenkin voidaan metsästyksen lisäksi käyttää myös vetojuhtana. Lähimmin siperianhuskyn rotumääritelmää muistuttaa länsisiperianlaikan määritelmä, niin koon kuin painon ja luuston vahvuuden kannalta. Kun näiden rotujen ominaisuuksia vertaa huomaa, että se mikä toisella on sallittu on toisella kielletty, joten molemmissa roduissa esiintyy samoja ominaisuuksia: LSL virheenä mainitaan mm. harmaat(sinertävät) tai vihreät silmät ja pigmentin puute kirsussa (lumikirsu) ja vartalon läiskät muutoin valkoisella koiralla, kun taas hännän toivotaan kiertyvän hyvin selän päälle, joskin sirppihäntä on hyväksytty, jos se koskettaa selkää.

3. Kun siperianhuskysta tuli rotu niin millä perusteella valittiin koirat, jotka hyväksyttiin rodun edustajiksi? Siis ennen rotujen rekisteröintiä, oli ilmeisesti vain eri näköisiä arktisia koiria, joista rekikoiria olivat ne jotka vetivät rekeä? Niitä rekikoiria jalostettiin vissiin sen perusteella mihin kukakin koiriaan tarvitsi? Mihin tarkoitukseen siperianhusky oli? Miten se erottui muista rekikoirista?

Tämäkin on melko laaja kysymystensarja. Ennen rodun hyväksymistä -32 ja koirien rekisteröimistä, saivat koirat kuuluisuutta -10 ja -20-luvuilla lähinnä vain Alaskassa kilpailuissa. Vuoden 1925 kuuluisa "seerumijuoksu" aikaansai sen, että siperialainen koira juoksi itsensä maailmankartalle, kuten Paavo Nurmi ikään. (Asiasta toiseen Leonhard Seppalalla oli koira, jonka nimi oli Nurmi) Niin siis kävi, että Seppala lähti kiertueelle, jossa valloitettiin "the lower 48", eli muut USA:n osavaltiot kuin Alaska.

Kun päästiin sitten Uuteen Englantiin asti, joka on Amerikan itärannalla (osavaltiot: New Hampshire, Maine, Vermont, Massachusets) oltiin jo aika pitkällä. Siellä oltiin jo kilpailtu vuodesta 1922 lähtien rekikoirilla, jotka olivat "rodultaan" suuria "Chinookeja". Kilpailut olivat suuria yleisötapahtumia, jotka ajettiin maanteillä ja läpi pikkukaupunkien, ne olivat myös melko pitkiä, yli sadankin kilometrin mittaisia. Kun Walden ja hänen chinookit olivat voittoisia halusi hän, että Seppala kisaisi hänen kanssaan "rotillaan". "Siperialaiset rotat" nimitys juontaa juurensa juuri Uuteen Englantiin, jossa hiukan hymyiltiin ja aliarvioitiin näiden kykyjä isompia chinookeja vastaan. No asiahan oli niinkuin oli ja kilpa-ajajat innostuivat näistä pienistä koirista.

Mitä ilmeisimmin Seppala oli majoitettu kiertueellaan Polar Springsissä Elisabeth Rickerin ja puolisonsa hotelliin. Jo silloin ER oli kiinnostunut rekikoirista ja ajanut chinookeilla. Hotellivieraiden viihdyttämiseksi ajelutettiin heitä koiravaljakoilla. Seppala-Ricker kennelissä käytettiin tiettävästi ainakin 35 Seppalan Alaskasta tuomaa koiraa jalostukseen. Koiria käytettiin aktiivisesti kilpailutarkoituksissa vuodesta 1927-32, sekä Elisabethin, että Seppalan toimesta (Seppala oli tällöin jo yli 50 vuotias. Myös uusia nuoria harrastajia astui kuvaan Roland Lombard, Wheeler (Kanadasta), Belfordin poika, Shearer, Moulton etc. naisiakin näkyi Elisabet Rickerin lisäksi Millie Turner, Eva "Short" Seeley sekä Lorna Barnes (myöhemmin, Taylor ja Demidoff).

Koska siperialaiset koirat nyt alkoivat dominoida kilpakenttää Uudessa Englannissa ja yhä useammat vaihtoivat muun tyyppiset kilpakoiransa siperialaisiin päättivät nämä aktiiviset kilpailijat saada tälle suhteellisen yhtenäiselle reki- ja kilpailukoirakannalle virallisen statuksen, siis AKC/CKC:n tunnustuksen. Koirat olivat kuitenkin rakenteeltaan, väritykseltään ja turkiltaan hieman erilaisia, että oli vaikeaa muotoilla rotumääritelmää sellaiseksi, että se kattaisi kaikki variaatiot. Tehtävä oli, jos ei ihan mahdoton niin ainakin valtava. Kuitenkin rodun pioneereilla oli päämääränä, että ne kykenisivät toimimaan edelleenkin erinomaisesti valjaissa. Tämän osoituksena on ensimmäiseen rotumääritelmään kirjattu lause:"sen tulee kyetä juoksemaan valjaissa kuormaa vetäen 32km/h lyhyellä matkalla". Muutenhan ensimmäinen rotumääritelmä on melko ylimalkainen, mutta esimerkiksi taittokorvat ei ollut hyväksytty, näitä oli Seppalallakin. Ensimmäiset rekisteröidyt koirat olivat näiden rodun harrastajien kilpavaljakoista.

Siperianhusky syntyi siis tarpeesta saada nopea rekikoira kilpailuja varten. Totta on, että kilpailemisen lisäksi niitä käytettiin juuri hotellien asiakasajeluttamisessa, mutta rotua ei enää samalla tavalla tarvittu "välttämättömänä elinehtona", oli juna, auto, linja-auto, jopa lentokone. Uuden Englannin koiraharrastajien käyttötarkoitus oli puhtaasti "huvia". Toista oli Alaskassa vielä silloin, mutta niiden koirien perimällä ei ole sitten enää mitään tekemistä siperianhuskyn kanssa, ne jäivät paikallisten ihmisten esim. intiaanien ja eskimoiden käyttökoiriksi, samalla tavalla kuin tänäpäivänä löytää saamelaisilla rekisteröimättömiä "porokoiria", joilla ei ole mitään rotustatusta, vaan ainoastaan työkoirastatus. Nämä ovat kyllä Suomessa jo harvinaisuuksia. Kyllä kelkka ja mönkijä on koiran usein korvannut.

Siperianhusky on kevytrakenteisin kaikista "varsinaisista" puhdasrotuisista rekikoiraroduista. Mutta "rekikoirarakenne", rodusta tai sekarotuisuudesta riippumatta, on melko yhteneväinen luuston ja painon suhteen. Isot ja rotevat eläimet eivät oikein käy nopeaan kilpailuun.

4. Pitäisikö yrittää pitää siperianhusky mahdollisimman samanlaisena kuin se oli alunperin vaiko yrittää kehittää se sopivaksi nykymaailmaan ja sen tarpeisiin? Onhan rotumääritelmäkin muuttunut jo useamman kerran, eikö? Esim. muistan joskus lukeneeni, että siperianhuskylla PITI olla ennen kippurahäntä, mutta nyt se EI OLE SALLITTU. Pitäneekö paikkansa...

Tämä on sellainen kysymys, jota jokaisen siperianhuskyn kanssa tekimisiin joutunut ja varsinkin kasvattajan täytyy tehdä itselleen selväksi. Monia rotuja on pilattu ja muunneltu sen takia, että kasvattaja on keksinyt "kivan" rodun, jota haluaa kasvattaa. Nähdäänhän nyt mihin on johtanut nämä esim. isojen vartiokoirien kasvatuksessa. Nämä rodut ovat VARTIO-koiria, eivät lempeitä sohvaleijonia. Niiltä on otettu tehtävä pois, jolloin ne purkavat turhautumistaan väärällä käyttäytymisellä.

Näin tulee suhtautua myös siperianhuskyyn. Meillä on hieno rotu, jonka muokkaaminen ihmisen mielihalujen mukaan on helppoa, sen pitäminen sellaisena kuin se oli on vaikeaa. Täytyy olla "sydäntä" asialle. Jokaisen, joka omistaa ja haluaa kasvattaa rotua tulisi ajatella asiaa KOKO RODUN kannalta, ei vain omien mielihalujensa pohjalta. Jos ei kykene siihen ei pitäisi kasvattaa tätä rotua. On vanha viisaus, että "jokaisen koiran sukutaulussa on narttu, jonka ei koskaan olisi pitänyt saada pentuja", eli kun omaa narttua käytetään vain sen takia, että "halutaan Tessulle pentuja" ollaan hakoteillä. Tessun pentujen jälkeläisiä on kohta kaikkialla ja se vetää alaspäin koko rotua.

Ei ole tarpeen "kehitellä" siperianhuskyrotua nykymaailmaan sopivaksi, koska luonteensa ja sopeutuvaisuutensa puolesta se on ja on ollut kelvollinen siihen kautta aikain. Mutta jokaisen jalostukseen käytetyn koiran kyvyt rekikoirana TÄYTYY testata pitkällä matkalla ja isossa ryhmässä, sillä siten tämä sopeutuvuus tulee kokeiltua. Kasvattajien tulisi tehdä itselleen selväksi, että ilman tarkoituksenmukaista käyttöä ei enää voida havaita miltä yksilöltä nämä luonteenpiirteet ja käyttöominaisuudet puuttuvat. Vain käyttämällä siperianhuskya edelleen rekikoirana voimme pitää sen luonteeltaan hyvänä ja käyttötarkoitukseensa sopivana.

Rotumääritelmää on muutettu loppujen lopuksi hyvin vähän vuosien varrella. Käsitys kippurahäntäisyydestä voi johtua väärästä englanninkielen tulkinnasta, sillä 1932 sanottiin: "usually carried curled over the back" ei tarkoita "kierteistä" häntää samalla tavalla, kuin esimerkiksi harmaalla hirvikoiralla tai suomenpystykorvalla. Mahdollisesti tämä on aiheuttanut sekaannusta myös USA:ssa, sillä seuraavalla kerralla 1938 määrittelyä on korjattu: "carried over the back..., described as a sickle" eli sirppimäisesti selän yllä.

Lue myös miten rotumääritelmä on muuttunut ja mietteitä rotujen kahtiajaon syistä.

sivun alkuun