Meritarinoita

      Kaksi nuorta selvästi nälkiintynyttä poikaa ilmestyi kesällä 1965 Lyngeninvuonon rannalle Olderdalenin lauttalaiturille. Pojat ovat matkalla kotiinsa Uuteenkaupunkiin pitkältä erämaavaellukselta. Vaellusreitti kulki Kautokeinosta länteen meren rantaan.
     Vaelluksella kala ei ollut syönyt eikä marjoja ollut löytynyt tarpeeksi. Voimia heille oli antanut poron kuivaliha, jota pojat olivat saaneet autettuaan matkan varrella tunturikylässä saamelaisvanhuksia heinänteossa.
     Olderdalenista kaverukset menivät lautalla yli Lyngseidin. Lyngenissä he ostivat lauttamaksun jälkeen jääneillä viimeisillä kolikoilla siirappileivän. Sen syötyään kaverukset liftasivat Skibottenin kautta Muonioon ja Rovaniemelle, josta heillä oli lippu kotiin. Perillä kotona nälkä oli valtava. Edellinen ateria oli siirappileipä Norjassa.

     Nyt toinen kaveruksista, Petri Kangasvuo, toimii lyngseidetiläisellä Bjørklids Ferjerederi AS varustamolla merikapteenina. Aluksena hänellä on autolautta välillä Olderdalen-Lyngseid. Hänelle tarjottiin viisi vuotta sitten kapteenin pestiä samalle autolauttalinjalle, jolla hän oli nuorena sällinä kulkenut osan paluumatkasta pitkältä erämaavaellukselta.
     Lyngseidetin Kangasvuo löysi uudelleen muutettuaan Ivalon-Mattiin. Muutossa häneltä jäi purjevene Uuteenkaupunkiin, mutta mieli teki saada vene lähemmäs uutta asuinkenttää. Silloin hän muisti vuonna 1965 tekemänsä vaelluksen ja lauttamatkan.
     Pian hän purjehti kaksi kuukautta Inkeri- vaimon ja kahden lapsensa kanssa Tanskan salmien kautta pohjoisen vuonoon.

KAIKKI MAAILMAN MERET

     Autolautan miehistössä kaikki ovat kapteenia lukuunottamatta vanhoja eläkkeellä olevia merikarhuja, jotka ovat seikkailleet ennen Lyngenin kotivuonon rannoille asettumista kaikilla maailman merillä. Päivät kuluvat työn ohessa eri pestejä ja tapahtumia muistellen.
     - Ei uskoisi, että täällä kaukana Pohjan perillä ja Saamenmaassa on tämmöinen lautta, jolla aikoinaan kaikki mahdolliset meret kiertäneet vanhat merimiehet nyt seilaavat.
     Merimiehet eivät osaa jäädä pirttiin eläkkeelläkään. Kangasvuon kipparoiman autolautan yliperämiehenä on eläkkeellä oleva "amiraali", joka on toiminut saman autolautan kapteenina yli 20 vuotta.

MERIMIEHEN UNELMIA

     Yli 20 vuotta Ivalon Matissa erämaassa perheineen asunut merikapteeni on ollut koko työikänsä merillä. Merelle lähtöä mies ei ole katunut koskaan.
     - Olisi vain pitänyt syntyä muutama sukupolvi aikaisemmin, silloin olisi päässyt seilaamaan purjeilla koko uran.
     Hän tietää, mistä on jäänyt paitsi, koska on ehtinyt toimia kahdella purjelaivalla kipparina. Toki hänenkin nuoruudessa merimies eli eri elämää kuin muut. Ennen miehet tekivät vuoden sopimuksen "villiin laivaan" ja tiesivät, etteivät tule vuoteen kotiin.
     - Häiden jälkeen olin neljä päivää kotona, jonka jälkeen lähdin vuodeksi Kaukoitään. Kun tulin kotiin, niin tytär oli 3,5 kuukauden vanha.
     Kolmen kuukauden kesäloman jälkeen hän lähti puoleksi vuodeksi merille. Tytön kasvettua, isä otti perheen mukaansa kahdeksi vuodeksi Japaniin. Sillä reissulla Inkeri-vaimo oppi japanin kielen kirjoitustaitoa myöten.
     - Nykyään olen vuodesta puolet merillä ja toisen puolen kotona.

KOTIIN SOUTAMALLA

     Löydettyään nuorena miehenä erähenkisen vaimonsa, suuntautuivat parin yhteiset lomat vuosittain Lappiin. Reissuilla syntyi ajatus Lappiin muuttamisesta, joka toteutui, kun he ostivat talon Ivalon Matista. Talo sijaitsee joen takana, joten mereltä kotiin palaava kapteeni joutuu soutamaan viimeisen osuuden kotimatkastaan.
     Perhe eli ensimmäiset vuodet sähköttömässä talossa pitkälti luontaistaloudessa. Vanhemmat saivat konkreettisesti kokea sen, mitä olivat lähteneet Lapista hakemaan.
     Pian Ivaloon muuton jälkeen merenkulkuun iski lama, jolloin talvella merimiehen aika kului usein renkinä poroerotuksissa. Ajat paranivat pian ja vuotuiset merelläoloajat pitenivät.
     Vaikka Kangasvuo asuu Pokan tien varressa keskellä metsää, ei hän ole edes harkinnut jättävänsä ammattiaan.
     - Ei meidän sukupolven seiloreista monikaan kykenisi maalle töihin, se olisi liian tasaista ja tylsää. Minäkin kokeilin nuorena maatöitä, toimin silloin kaksi vuotta luotsina, jos sitä voi nyt maatyöksi sanoa.
     Urallaan hän on kipparoinut tai toiminut yliperämiehenä lukemattomilla laivoilla. Suurin alus on ollut 250 metrinen tankkeri. Viimeiset viisi talvea hän on ollut jäänmurtajilla perämiehenä. Viime syksyn hän hinasi ja ankkuroi Pohjanmeren öljynporauslauttoja.
     - Olen merellä niin kauan, kuin Luoja suo ja joku huolii. Tämä on elämäntapa.

JOULUYÖ TAIFUUNIN SILMÄSSÄ

     Ruotsalainen rahtilaiva M/S Thai liikennöi vuonna 1972 Kaukoidässä Japanin vesillä. Laivassa oli kiinalainen miehistö ja skandinavialainen päällystö. M/S Thai sai joulun alla Etelä-Japanissa lastikseen teräslevyjä ja lähti yli 1000 kilometrin matkalle Mogista kohti Yokohamaa. Jouluiltana miehistö valmistautui juhlaillan viettoon. Kaikilla oli univormut päällä ja jouluruoka tuoksui, laivassa oli lämmintä.
     Yhtäkkiä M/S Thai sai niskaansa vuoden viimeisen taifuunin. Vanhan, vuonna 1947 rakennetun laivan konehuoneessa repesi putki ja konehuone täyttyi vedellä. Laivalle tuli täydellinen blackout, alus menetti sähköt ja ohjattavuuden.
     Miehistö ehti lähettää vain yhden SOSviestin ennen kuin laiva kallistui 45 asteeseen. Silloin se menetti myös vararadioyhteyden, koska laivan kallistuessa kannen ylimmissä rakenteissa olevat hätäakut putosivat laidan yli mereen.
     Ruotsissa televisio uutisoi, että M/S Thaihin on menetetty yhteys ja alus on todennäköisesti uponnut.
     Alus pysyi pinnalla, mutta ajautui vääjäämättä taifuunin silmään. Siellä laivan kallistus kasvoi välillä 90 asteeseen. Miehistö ei voinut jättää laivaa, koska taifuuni riehui ympärillä. Lämpimän turvan antanut laiva oli yhtäkkiä muuttunut myrskyssä piehtaroivaksi kylmäksi mustaksi raudaksi. Kukaan miehistä ei uskonut selviävänsä, lopullinen lähtö oli kaikille selvä.
     Jouluyönä perämies Petri Kangasvuo seisoi yksin styyrpuurin siivellä salamoiden valaiseman teräslastisen laivan kallistellessa kyljelleen. Laivan niitattu rautarunko valitti ja pingahteli merenkäynnissä. Miehen mielessä pyörivät ajatukset, miten vanhemmat jaksavat kotona pojan kohdattua lähdön niin nuorena.
     Aikansa seurattuaan laivan kallistelua hän oivalsi, ettei laiva uppoa ruumassa olevan teräslastin estäessä lopullisen kaatumisen.
     Joulupäivänä ajelehtivan laivan vierelle ilmestyi pelastusalus, joka sai kovassa merenkäynnissä kiinnitettyä hinauskaapelin. Kallistunut laiva hinattiin syvyyteen, jossa se pystyi lepuuttaa molemmat ankkurinsa. Pelastusalus jätti haaksirikkoutuneen laivan ja sen miehistön.
     Tapaninpäivän aamuna laivan konehuoneen ja ruuman välinen ovi petti ja vesi tulvi laivaa. Koko miehistö nousi pelastusveneisiin. He jäivät kuitenkin laivan kylkeen odottamaan, uppoaako laiva vai ei. Edelleenkään miehet eivät irrottautuneet laivastaan, koska se antoi viimeiseen asti suojan.
     Iltapäivällä paikalle ilmestyi pelastuskalustoa. Kiinalainen miehistö siirrettiin maihin. Kourallinen päällystöä pumppasi laivassa viikon, jolloin kallistuma oikeni 20 asteeseen ja laiva voitiin hinata satamaan. M/S Thai jouduttiin romuttamaan.
     - Meren kanssa pysyy kaverina vain merta kunnioittamalla. Tapahtuman jälkeen olen ollut ikäni kiitollinen, että meri säästi minun hengen. Kunnioitus jatkuu, teen työtä merellä, harrastan sukeltamista ja purjehdin, olen täällä kuin kotonani, miettii kapteeni muistellessaan erästä joulua.

sivun alkuun