Tässä yhtenä keväänä meillä oli laavu tuolla Tunturi-Sallivaaran takana. Asustelimme siinä viikon päivät. Oli kirkkaita kelejä. Muutama riekonpyytäjä asusteli samoilla mailla.
Eräänä päivänä Hemppa pyörähti laavullamme ja kertoi olleensa eilen lumisokeana. Jassoo.
Tuli siinä sitten kolme tuiskupäivää. Joutilaana on aikaa miettiä. Ajatuksiin palautui tuo Hempan lumisokeus. Inkerilläkin oli ollut hiukan "hiekkaa" silmissä. Minulla ei ollut sellaisia tuntemuksia. Mahtaisikohan silmien värillä olla jotain merkitystä ultraviolettisäteilyn alttiudelle? Hempallahan on ruskeat silmät, Inkerillä vihreät ja minulla siniset. Niin Matillakin, ja Laurilla on siniset, eivätkä he kärsineet Hempan vaivasta. Aurinkolasejahan ei kukaan meistä käyttänyt.

Otetiin esille värin teoria: Mustahan imee itseensä kaikki värit ja valkoinen heijastaa kaikki pois. Esimerkiksi punaisena näkemämme esine imee itseensä kaikki muut värit, mutta heijastaa pois punaisen. Siis sininen silmä vastaavasti imee muut värit mutta heijastaa pois omansa. Sininenhän on väriskaalassa lähellä ultraviolettia. Niinpä niin; -- napasuden ja naalin silmäthän vivahtavat selvästi violetin suuntaan ja meidän huskyjemme tekevät aivan samoin.
Onkohan nyt sitten niin, että riekko ja jääkarhu tarvitsisivat aurinkolasit? Selvittämättä jäi koko homma siltä päivältä.

Seuraavana aurinkopäivänä oltiin aamusta alkaen tiiviisti liikekannalla. Illalla varjojen alkaessa näkyä hangella kiinnitin huomiota niiden violettiin väriin. Kysyin heti Inkeriltä tuon varjon väriä tuossa noin. "Se on ihan tavallinen varjo", sanoi hän, " ehkä vaalean sinertävä".
Asiasta haastattelin sitten Mattia, sinisillä silmillä varustettua pyytömiestä. Hän täräytti heti, että onkin monta kertaa ihmetellyt, kun vain hän näkee riekon violettina, eikä toiset.
Siinä sitä seistiin asia harvinaisen selvänä. Sapuskastahan kaikki johtuu. Eli ravinnonsaannin tehokkuus on tärkein lajin ominaisuuksien muokkaaja luonnossa.

Selostanpa tämän meille selvinneen asian lukijalle vähän tarkemmin:
Napasuden ultraviolettiin vivahtavat silmät heijastavat pois samanvärisistä säteilyä pallonmuotoiselta pinnalta suoraviivaisesti poispäin mykiöstä, joka sijaitsee pallon huippupisteessä. Ne ovat näin sopeutuneet absorboimaan osan tuosta runsaasta arktisen kevättalven auringon hankiheijastuksesta. Havaitessaan kohteen, joka ei kiteillään, kuten lumi, heijasta ultraviolettisäteilyä, näkee susi sen hiukan tummempana eli violettina. Eihän höyhen- samoin kuin karvapeitekään heijasta mitään. Siis koska kaikilla arktisilla eläimillä on talvella valkoinen suojaväri, samoin napasudella, pitää sinisilmäinen hiipiessään ensihavainnon valttia tassussaan. Näillä puuttomilla tasaisilla, vailla näkösuojaa olevilla mailla tämä valtti voi toisinaan olla elinehto.
Metkaa kun selvisi samalla sekin, miksi jääkarhu ei tarvitse sinisiä silmiä. Hänen saaliseläimillään hylkeillä kun ei ole valkoista suojaväriä, paitsi jäällä makaavalla poikas-kuutilla, joka näin on myös jääkarhulta näkymättömissä.
Luonto on mestari järjestämään asiat.

Jotakin jäi minulle kuitenkin selvittämättä. Olin nimittäin huolissani napasuden päivittäisen "pikapalan" vuoksi muina vuodenaikoina.
No kesällä pärjää kuka vaan, luppojätkäkin. Mutta miten on laita arktisen keskitalven aikoina, kun tuota heijastavaa aurinkoa ei näy pariin-kolmeen kuukauteen? On lisäksi hämärää päivälläkin. Ja kaikilla herkkupaloilla on valkoinen suojaväri.
Suurimmalla osalla eläimistä on parempi hämäränäkökyky kuin ihmisellä. Meiltähän puuttuu tuo verkkokalvon heijastava kerros, joka esim. kissalla saa pupillista puikahtaneen valomäärän monikertaistumaan verkkokalvolla. Jokainen on pimeässä yllättänyt taskulampun valokeilalla kissan katseen. Tällöin tämä valo kertautuessaan saa silmät hehkumaan fosforinvärisinä kekäleinä. Koirien silmät peilaavat yleensä tässä tilanteessa kirkaan vihreinä.
Huskyjen sininen silmä peilaa punaista. Sen tietää lukija.
Siis tuo arktinen silmä on sopeutunut heijastamaan verkkokalvolleen punaiset valonsäteet muita värejä tehokkaammin.
Ja taas löytyi sapuskaa!

Jokainen kaamosaikana Lapissa retkeillyt tietää tuon punertavan hehkun, joka noissa kuulakkaissa auringottomissa päivissä hohtaa. Napasusi ei tällä kertaa absorboi, vaan moninkertaistaa tuon hangen heijastuksen. Punahehkua heijastamaton saaliseläin näyttää silloin kalman kalpealta. Pöytä on katettu!
Tällä punaisen värin paremmin heijastavalla verkkokalvolla on kyllä merkitystä muutakin. Mm. huuhkajan silmät peilaavat punaista.
Illan hämärtyessä, kun kävelet metsässä, havaitset näkymien jotenkin muuttuneen. Juurakot näyttävät peikoilta. Törmäät risuihin, kompastut kuoppiin. Kuitenkin näet moitteettomasti eteesi. Tämä outous johtuu siitä, että valon vähetessä punainen ja punavoittoiset värit häviävät, eli sulautuvat maisemaan ensimmäiseksi. Järjestys kulkee spektrin mukaan. Siis viimeinen näkyvä väri on sininen. Sukellettaessa meressä tämä väriskaala havainnollistuu erittäin hyvin: noin neljässä metrissä häviää punainen väri kokonan ja 20 metrissä on jo kaikki tasaisen sinertävää.
Tuo monen pikkunisäkkään punertavaruskea kesäturkki taitaakin olla pimeyssuojaväri, ja ketulla taas vaanimissuoja.
Ainoastaan "Huuhkaja- & Husky"-tutka toimii pettämättömänä syksyn pimeiden öiden synkkyydessä.
Se siitä-

Meidän huskyillamme siis esiintyy noita sinisiä silmiä; -samoin kuin ruskeitakin ja sekasilmiä ja puolikuita, puolinaamoja jne. Mistä tämä epäyhtenäisyys? Siitä varmaan, että osa huskyjen esi-isistä on ollut napasusia, kun taas osa tavallisia metsäsusia tai tundrasusia. Vuosisadan alussa Siperiasta Alaskaan laivatut huskyt, joista rotu on kehitetty, tuotiin maantieteellisesti hyvin laajalta alueelta.
Tuon tässä esille kaksi äärimmäisyyttä. Seppala tiettävästi toi koiransa Itäniemeltä eli Tsuktsinmaalta, -- ilmeisesti siis "napasusia".
Swenson tiedetään myös laivanneen huskyja Alaskaan. Hän omisti kauppa-aseman Kamtsatkalla. Siis ilmeisesti koirat tulivat myös sieltä. Kartasta katsoen niemimaa sijaitsee kauttaaltaan napapiirin eteläpuolella. Siis todennäköisesti "metsä- ja tundrasusia" ruskeine silmineen astui areenalle. Itäniemen ja Kamtsatkan väliin mahtuu vielä melkoinen pätkä Beringinmeren rantaa, missä koira on ollut vetoeläimen tärkeässä asemassa, ja mistä niitä on tuotettu silloiseen vuosisadanalun Alaskaan.

Nykyajan Siperianmatkaaja, virolaissyntyinen Lennart Meri on kirjoittanut matkakuvauksen retkiltään nimellä "Revontulten porteilla". Siinä hän Tsuktsinmaata kuvaavassa osassa kiinnittää huomiota sikäläisten koirien sinisiin silmiin.
Jos vielä tänään on "napasusia", niin vielä varmemmin silloin, kun Seppala näitä sieltä Alaskaan toi. Sitä paitsi noissa 100% Seppala-linjan koirissa näyttää olevan yllättävän paljon sinisilmäisiä yksilöitä myös tänään täällä; ainakin mitä Douglas W. Willetin kirjan "The Seppala Siberian" valokuvien perusteella pystyy päättelemään.
Olen tässä nuotiofilosofoinnissani tullut siihen tulokseen, että huskyjemme sinisen silmän, tai pilkun, tai sektorin jne. esi-isä metsästeli varmaan jossain Itäniemen suunnalla.

Aikaisemmin sinisilmäisyys yhdistettiin herkästi USA:n näyttelylinjan koiriin. Syy-yhteys on selvä, vaikkakin yksipuolinen. Tätä näyttelykoiratyyppiähän lähdettiin muokkaamaan juuri Seppalan koirien pohjalta. Alkuperäisen muokkamattoman Seppala-linjan nykyinen esiinmarssi on onneksi karsinut ennakkoluulot sinisistä silmistä.
Puhtaan ruskeasilmäinen husky on ihan yhtä kiva. Siitä huolimatta tämä itsensä Luonnon aikaansaama arvokas arktinen ominaisuus on yhtenä mitalina huskyrotumme rinnassa. Jos ei kirkkaimpana niin ainakin sinisimpänä.

sivun alkuun