ENSIMMÄISET PÄIVÄT SYNNYTYKSEN JÄLKEEN
Siinä ne nyt ovat! Noin viisi pehmoisen suloista myttyä! Emo tyytyväisenä pitkällään ja kasvattaja onnensa huipulla, kuten kuuluukin. Kahden kuukauden odotus on ohitse ja edessä vain ihanaa onnen aikaa. Vai onkohan asia aivan näin?

Voisi luulla, että pari ensimmäistä viikkoa olisivat helpoimmat, sillä tällöin kasvattajan velvollisuuksiin kuuluu lähinnä vain pitää huolta emon hyvinvoinnista. Kuitenkin nämä ensiviikot ovat pennun elämässä kriittistä aikaa. Voidaan ajatella, että pennut syntyvät ikäänkuin keskosina, eläen täysin ulkopuolisen huolenpidon varassa. Ne eivät näe, eivät kuule, eivätkä osaa ilman apua virtsata eikä ulostaa. Ne vain nukkuvat ja syövät (ja kasvavat tietysti). Mikäli emo ei jostain syystä kykene pentuettaan hoitamaan, on kasvattajan vastuu todella suuri, mutta tämä on sitten jo eri tarina. Toivotaan, että emo kykenee itse pentunsa hoitamaan, sillä se on siihen tehtävään kykenevin. Siksi tässäkin käsitellään ainoastaan normaalisti emon hoivissa kasvavaa ja kehittyvää pentuetta.

Kolme vuorokautta syntymän jälkeen seurataan ovatko kaikki pennut elinkelpoisia. Jos joku pennuista huutaa paljon ja jää kasvussa toisista jälkeen, se ei ehkä selviydy (syitä voi olla monia, miksi näin käy, joten niistä on tässä turha puhua). Emoa tarkkaillaan myös, jälkivuodon väriä ja runsautta, ulosteiden väriä ja määrää on myös hyvä tarkastaa samoin nartun mahdollinen kuume, mikä helpoiten tuntuu kirsun (nenän) kuumuutena ja kuivuutena.

Emon on rauhassa saatava toipua ja tutustua pentuihinsa. Kasvattajan korvat ovat ihmeellisesti terästäytyneet tämän syntymän ihmeen myötä. Jokainen inahdus pentulaatikosta lennättää hänet paikalle katsomaan elävätkö kaikki, eihän kukaan ole jäänyt emän alle? jne. loputtomiin. Ja vielä pahempaa on täysi hiljaisuus! Parempi olisi, ettei häiritsisi perherauhaa tarpeettomasti. Narttu on penikoituaan erittäin herkkätunteinen ja herkästi ärtyvä. Se vahtii (jopa omistajaltaan!) pentuja mustasukkaisesti. Muistaa täytyy, ettei perheen muita koiria missään nimessä saa päästää ensi päivinä pentuja katsomaan, seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. Emo on synnytyksen jälkeen hyökkäävämpi, sillä sen veren hormonitasapaino on toinen kuin normaaliolosuhteissa. Adrenaalia on muunmuassa enemmän kuin tavallisesti. Toiset nartut "huomauttelevat" jopa omistajiaan näykkimällä, tällä tavalla aikuiset koirat kouluttavat myös pentuja sekä nuoria koiria, eikä siinä ole mitään epänormaalia. Näykkiminen ei satu, se on varoitus (suojeluvaisto), mutta omistajalle se sattaa olla uusi ja yllättävä kokemus ellei sitä tiedä. Noin viikon sisällä tämä joskus äärimmäisyyksiinkin menevä vahtiminen katoaa samalla kun emo itsekin poistuu useammin pesästä. Omistajan on kuitenkin edelleen kunnioitettava emon halua suojella pentujaan.

Kahden ensi viikon aikana pennut siis vain syövät, nukkuvat ja kasvavat. Mikäli pentulaatikosta ei kuulu muuta kuin tyytyväistä tuhinaa, ovat asiat hyvin. Emo hoitaa pesän siisteyden, joten kasvattajan tehtävä rajoittuu emon huolehtimiseen ja sen tarpeiden tyydyttämiseen.

RAVINTOASIAA
Koiranmaito on yllättävän rasvapitoista (n. 30% kuiva-ainerasva), joten pennun tärkein ravintoaine ja energian antaja onkin rasva, sillä ravintomäärä ensimmäisinä päivinä on suhteellisen pieni (n. 15% pennun painosta/päivä eli 400g painoinen pentu syö noin 60g päivässä). Viikon iässä pentu syö jo neljänneksen painostaan päivässä ja kaksiviikkoisena jo 30% ja paino on 2-3 kertainen syntymäpainoon verrattuna.

Emon ruokintaan on koko imetysajan kiinnitettävä erityistä huomiota, varsinkin kun pennut saavat kaiken ravintonsa emältään ensimmäisten viikkojen ajan. Täten emon saaman ravinnon koostumus on ehdottoman tärkeää. Nartun puutteellinen ruokinta vaikuttaa välittömästi pentujen kehitykseen. Virheet emon ruokinnassa voivat kostautua myöhemmin pennuissa luustovikoina. Vaikka useilla roduilla on perinnöllisiä luustohäiriöitä, voidaan emon väärällä ruokinnalla aiheuttaa samanlaisia vammoja. Muistaa täytyy, että pentujen luuston kehittyminen ja luutuminen (varsinkin putkiluiden) on voimakkainta juuri ensimmäisten neljän viikon aikana.

Narttu tarvitsee paljon nestettä maidonerityksen lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi. Parasta juomaa olisi lihaliemi, sillä sitä narttu juo vaikkei sillä olisi janokaan. Tuoretta vettä tulee kuitenkin olla saatavilla koko ajan. Ravinnon tulee sisältää paljon valkuaista ja rasvaa. Mikäli emon ruoka on etupäässä kuivarehua (joka sisältää usein paljon viljaa) saattaa valkuaistase aleta. Ravintoon on tällöin lisättävä joko lihaa tai kalaa. Ruokaa on emon saatava niin paljon kuin se jaksaa syödä, jotta energiaa jäisi sille itselleenkin omaan kuntoutukseen.

Energiantarpeen lisäys toisen imetysviikon lopulla on noin 50% ja kolmannen viikon lopulla jo 75%. Ravintoon tulee myös lisätä kivennäisiä ja vitamiineja. Kalkin määrä kolmen ensimmäisen viikon aikana tulee ollla kolminkertainen normaaliin verrattuna eli 0,75g/elopainokilo/päivä. Pentueen luuston kehittymisen edistämiseksi täytyy emon saada myös A- ja D-vitamiineja, esimerkiksi kalanmaksaöljyn muodossa 1 jälkiruokalusikallinen (10ml) kolme kertaa viikossa. Nartut voivat imetysaikana laihtua aivan olemattomiin, mikäli ravintoa on liian vähän. Tällöin häviää rasvakudoksen lisäksi myös lihasmassa, pentujen kannalta tämä on ihan oikein, sillä ne saavat silloin varmasti osansa. Toisin on, jos penikoiva narttu on kovin nuori (alle 2-vuotias) silloin nartun oma kasvu ja kehitys verottavat osansa koko energiamäärästä ja pennut jäävät pieniksi ja laihoiksi. Tällaista vaaraa ei ole aikuisen nartun penikoidessa.

PENTUJEN KEHITYS, ENSIMMÄISET NELJÄ VIIKKOA
Pentujen henkinen kehitys parin kolmen ensi viikon aikana on huimaa. Kun syntyessä ainoat hyvin toimivat aistit ovat hajuaisti ja lämmönvaihtelun tunteminen, alkaa pennun maailma hahmottua toisella tavalla silmien ja korvien pikkuhiljaa auetessa noin 10-14 vuorokauden iässä. Kasvattajan velvollisuus tällä neonataalisella kaudella (0-3 viikkoa) on myös totuttaa pennut "käsittelyyn". Emon haju ja kosketus ovat jo tuttuja, mutta kasvattajan ja hänen perheensä (myös lasten!) tulee kosketella pentuja, eivät ne rikki mene. Emo sallii hyvin pientenkin lasten koskea tämän ikäisiä pentuja. Samalla pennut oppivat kaikenlaisten, myös hieman hapuilevien ja kömpelöiden käsien hyväilyjä. Aikuisina tällaiset pennut ovat käsiteltävämpiä, koska niiden varhaiseen kokemuspiiriin kuuluu erilaiset ihmiskontaktit.

Kahden viikon iässä silmät ovat auki ja kolmannen viikon kuluessa käydään ensimmäiset hapuilevat painiottelut raajojen lihasten vahvistuessa ja pentujen ryhtyessä tosissaan harjoittelemaan liikkeitään ja ensiksi tietysti "vankilasta" poispääsyä. Se onnistuukin jo kohta kaikilta. Viikoittain täytyy pentulaatikon laitoja korottaa, kunnes viimeinenkin lankkukerta on paikoillaan.

Pariviikkoiset pennut ovat hereillä jo pidempään kerrallaan, vaikka uni onkin vielä tärkeintä elämässä. Pentulaatikossa alkaa olla vilskettä, emokin viipyy jo pitempiä aikoja pois pentujen luota, mutta tarpeen vaatiessa on heti paikalla korjaamassa pentujen jätöksiä ja myös imettämässä niitä. Pesä pysyy vielä emon avulla siistinä, mutta aluspaperit täytyyy vaihtaa usein. Pennut oppivat nopeasti tekemään tarpeensa yhteen nurkkaan ja muu alue pysyy kuivana.

Pentujen hampaat alkavat pariviikkoisilla tuntua, mutta kulma- ja poskihampaat ilmestyvät vasta hieman myöhemmin. Hampaiden puhjettua emo alkaa vieroittaa pentuja. Imetystilanteessa emo opettaa, joskus aika rajustikin, niitä olemaan pureksimatta nisiä ja pennut saattavat ulista kovasti. Emo ei kuitenkaan satuta niitä, ulina on alistumisen ele, ei kivun.

Kolmiviikkoisille voi jo alkaa tarjota lisäruokaa. Tosin mitä pidempään emo pentujaan imettää sen parempi, sillä lisäruokinta vähentää vastaavasti imetystilanteita. Tämä voi olla emon kannalta hankalaa, jos sillä edelleen on paljon maitoa. Jos siis emolla on runsaasti maitoa tarjota pennuilleen ja ne ovat tyytyväisiä ruokintaan, voi lisäruokinnan antoa siirtää tuonnemmaksi. Emolla on lisäksi maidossaan vielä vasta-aineita, jotka suojaavat pentuja.

Aluksi pennut täytyy opettaa kuppiruokintaan. Parhaiten se onnistuu tarjoamalla emänmaitovastiketta yhteiseltä lautaselta. Myöhemmin janojuomaksi vain raikasta vettä. Useimmiten emo itse antaa ensimmäiset merkit siitä, että olisi syytä jo tarjota jotain lisää. Se nimittäin oksentaa oman annoksensa pennuilleen. Kokematon kasvattaja voi jopa luulla, että nyt emo on sairastunut vakavasti. Pennut syöksyvät tarjotun aterian kimppuun salamannopeasti, eikä hetken päästä ole mitään jäljellä. Huolehtivainen emo saattaa oksentaa välittömästi kaiken syömänsä ruoan pennuilleen, joten omistajan on parempi ruokkia emo esimerkiksi vasta sen jälkeen, kun pennut on imetetty. Tällöin ne ovat tyytyväisiä ja ehkä nukkuvat ja emo saa rauhassa sulatella oman ruokansa hyväkseen. Vahinko-oksentamisia tapahtuu toki aina, sillä pennut ovat ovelia oksennuttamaan kaikkia ympärillä pyöriviä aikuisia koiria. Siperianhuskylla varsinkin on tämä refleksi erittäin voimakas, jopa urokset, jotka aikaisemmin eivät ole edes pentuja nähneet, alkavat kuolata ja "voida pahoin" pikkupentuja nähdessään. Tosin ne mieluummin itse syövät "tarjoilemansa" aterian, kuin antavat pentujen ahmia sen.

Lisäruokinnan voi aloittaa esimerkiksi rasvaisella jauhelihalla, jota annetaan noin teelusikallinen (tai pennun oman käpälän kokoinen nokare) kullekin. Lisäruoan rasvapitoisuus tulisi tässä vaiheessa olla noin 15%. Aluksi hiilihydraattia saa antaa vain niukasti, sillä siitä ei nopeasti kehittyvä tukikudos ja lihaksisto saa mitään, vatsa vain kasvaa. Lisäruokintaan kuuluu myös kivennäiset ja vitamiinit. Kalkin määrä on 0,5grammaa/elopainokilo päivässä ja A- ja D-vitamiinia esimerkiksi kalanmaksaöljynä, yksi jälkiruokalusikallinen joka kolmas päivä viittä pentua kohti. Koska pentujen luusto kehittyy alussa voimakkaasti ja eniten, niin liian heikkolaatuisen ravinnon (ns. "puurokulttuurin") 3-8 viikon iässä on todettu aiheuttavan luuston kehityshäiriöitä ja puutteellista luutumista. Toinen kriittinen vaihe on yli 8 viikon ikäisenä, jolloin ravinto ei saa olla liian "vahvaa" (noin 10% rasvaa). Usein kalkin ja vitamiinien antosuhde on myös väärä, jos luusto kehittyy huonosti. Mitä luonnollisemmin pentua sen ensiviikkoina ruokkii, sen paremmin ne kehittyvät.

Jokaisen pennun täytyy tässä vaiheessa saada oma annoksensa omaan kuppiin eli yhteiskuppiruokinnasta on luovuttava. Aina pentueessa on sellainen ahmatti, joka syö toistenkin edestä ja toinen, joka ei ole lainkaan kiinnostunut ruoasta. Kasvukauden aikana energiamäärän lasketaan olevan noin 100-150 kilokaloria painokiloa kohti ja ravinnon laatu on tärkeämpi kuin määrä.

3-4 viikkoisten pentujen jätöksiä ei emo enää suostu syömään, ja mikäli se niin kuitenkin tekee, käy se hyvin hitaasti ja "pitkin hampain". Kasvattajan tulisikin jo ennen tätä vaihetta alkaa siivota pentulaatikko useampaan kertaan päivässä, sillä pennun kikkareet eivät enää ole pieniä. Jos ulkona on lämmin, siis ei ole syvin talvikausi, voi pentujen antaa juoksennella ulkona. Pennut oppivat nopeasti myös sisäsiisteiksi, jos niillä on mahdollisuus käydä ulkona. Tarhassa syntyneille pennuille taas sisäsiisteys voi olla vaikeaa vielä vanhanakin, sillä ne eivät miellä sisätilaa mitenkään erikoisesti "pesäksi", jota ei sovi liata. Emo viihtyy jo pitkiä aikoja poissa näkyvistä pentujen temmeltäessä keskenään. Sen turkki alkaa vaihtua. Yleensä narttu luo koko turkkinsa, ensin alusvillan ja sitten vielä päällyskarvat. Sen elimistö on edelleen rasitettu ja se voi olla todella kurjan näköinen. Mikäli ulkona on lämmin eikä ole vaaraa nisien paleltumisesta voi sitä alkaa jo enemmän kuntouttaa lenkeillä.

Viimeistään neljän viikon ikäisille pennuille on syytä antaa matokuuri, sillä jos pennut ovat emältä saaneet loistartunnan ovat ensimmäiset madot jo täysin kehittyneitä ja alkavat munia uusia loisia pikkupennun rasitteeksi. Uusimpia matolääkkeitä voidaan antaa jo 1,5 - 2 viikon iässä. Loisvitsaus voi olla pennun kehitykselle vaarallista, jos niitä on paljon. Madottomia pentuja turkin on olemassa. Vaikka emä on saanut matokuurin ennen pentujen syntymää, on se voinut saada jo uuden tartunnan ja levittää sitä myös pennuilleen. Myös koteloituneet toukat sen elimistössä ovat raskauden aikana lähteneet liikkeelle. Siksi emä ja perheen muutkin koirat on syytä madottaa samalla kertaa. Turvallisin tapa on käyttää lääkettä tabletti- tai pastamuodossa. useat madottavat koirnsa ruiskeella, mutta pennuille se on liian raju tapa. Matokuuri on aina rasitus koiran vatsalle ja elimistölle, jolloin pennut voivat olla seuraavana päivänä väsyneempiä, kuin tavallisesti. Myöskään aikuista koiraa ei tulisi turhaan rasittaa heti matokuurin jälkeen. Esimerkiksi ruiskemuodossa annettu loishäätö voi aiheuttaa jopa puolentoista viikon puolikunnon, jolloin rasitusta on syytä välttää, kuntoilua ei.

SEURAAVAT VIIKOT
Sosiaalisesti tärkeät viikot kasvavan pennun elämässä ovat 4-7 viikkoa, sillä tällä kaudella tapahtuu vahvaa leimaantumista. Pentu leimautuu asioihin "pesän" ulkopuolella, perheen muihin koiriin, vieraisiin ihmisiin, ympäristön ääniin. Mikäli tässä vaiheessa kokemukset ovat vääriä, niukkoja tai jopa pelottavia, heijastuu se koiran koko loppuelämään. Siitä voi tulla "ongelmakoira". Käyttäytymisen varmuus ja epävarmuus juontavat juurensa juuri tälle kaudelle, joten kasvattajan vastuu koiran henkisestä kehityksestä on ratkaiseva. Emon vaikutus pentuihin on myös suuri, se opettaa pentunsa leikin varjolla käyttäytymään oikein. Joskus leikit tuntuvat kovinkin rajuilta, emo urisee, näykkii ja hyökkää ja pentu vikisee alistumistaan. Mutta kun seuraa emon ja pennun välistä kanssakäymistä, huomaa siinä selviä opetuksia. Villiä pentus emo usein opettaa ottamalla sen koko pään suuhunsa, jolloin pentu huutaa, muka hädissään. Kasvattaja voi itsekin opettaa tottelemattomia pentuja puristamalla niitä kuonosta, kunnes ne päästävät samanlaisen alistumisäänen. Tällainen "kuritus" on tehokkaampaa kuin takamuksille läpsäytys. Emo opettaa muitakin käytöstapoja pennuilleen. Äänekkään ja leikeissä rajusti ärisevän emon pennut matkivat tätä käyttäytymismallia ja ovat yhtä äänekkäitä, kun taas hiljaisemman emon pennut leikkivät myös äänettömämmin. Pennut voivat myös oppia vääriä käytösmalleja, jos leikittäjä on pääasiassa joku muu kuin oma emo (ihminen, toisen rotuinen koira tms.).

Pentueen rakenteelista kehitystä voi myös seurata koko sen ajan kun ne viipyvät kasvattajan hoivissa. Täytyy muistaa, että vaikka ne ovat syntyneet samana päivänä, on erittäin harvinaista, että joukosta löytyisi identtisiä kaksosia (perintötekijät samat). Pennut ovat siis yhtä erilaisia ja erinäköisiä, kuin perheen lapset. Siitostavasta (ulko-, linja- sisäsiitos) riippuen pennut voivat olla jopa toistensa vastakohtia, eli hyvin erilaisia keskenään, nin ruumiinrakenteeltaan, kuin luonteeltaankin. Kuitenkaan pikkupennusta ei voi koskaan nähdä, minkälaisia ne auikuisina tulevat olemaan. Perusluonteen voi aavistaa, sillä usein avoin pentu on avoin aikuinen ja jörö jää pidättyväksi. Tätä voi käyttää hyväksi pentuja uusiin koteihin sijoitettaessa, jotta oikea koira menisi oikeantyyppiselle ihmiselle. Myöhemmät olosuhteet ja kokemukset muovaavat myös luonnetta enemmän kuin voisi aavistaa. Ruumiinrakenteeltaan vankka pentu on usein vankempi aikuinen, kuin heiveröisempi pentuetoveri, mutta tässäkin täytyy ottaa huomioon pentujen syömät ravintomäärät. kevyestäkin pennusta saattaa kehittyä vankka, kunhan se saa rauhassa syödä osansa, eikä kukaan toinen vie siltä sen annosta ahneudessaan.

LUOVUTUSIKÄ
Pentue lähestyy luovutusikää. Ne ovat jo hyvin villejä ja nukkuvat päivisin vain vähän kerrallaan. Viittäsataa lihasta täytyy jatkuvasti harjoittaa. Öisinkin pennut painivat ja metelillään raastavat jo kasvattajan (ja naapurien?) hermoja. Taitaa olla helpotus päästä niistä eroon? Emokaan ei enää välitä niistä ja ne ovat koko ajan keksimässä uutta pahantekoa. Huskyn omistajilla on kuitenkin tapana pitää samasta pentueesta useampia, joten tähän menessä olisi jo pitänyt rakentaa valmiiksi pentutarha ja oma koppi. Todennäköisesti tämän ikäiset pennut ovat vielä liian pieniä ollakseen jatkuvasti koko lauman koulutettavina. Ne pennut, jotka myydään tai sijoitetaan olisi 8-10 viikon iässä jo päästävä pysyviin koteihinsa, jotta niiden yksilöllinen kehitys ja koulutus pääsisi alkuun.

Tuntuuko tyhjältä, vai tuliko "ei enää koskaan" tunne?

sivun alkuun