ASTUTUS JA TIINEYS
Joskus jokaisen nartun omistajan mielessä käy pentueen kasvattaminen, sillä tapaus sinänsä voi olla kokemuksen arvoinen kaikkine iloineen ja vaivoineen. Tosin monelle riittää vain se yksi kerta! Ei sen puoleen, että narttu itse välttämättä haluaisi näitä rasituksia kokea, sillä mitä se ei tiedä se ei osaa toivoa tai haluta. Me ihmiset olemme siinä suhteessa itsekkäitä, että haluamme nähdä "oman tyttömme" saavan penikoita, vaikkei se edes olisi siihen kelvollinen. Kuitenkin Kennellitin sääntöjen mukaan jokaisella on vapaus itse valita siitoseläimensä, eikä rotujärjestökään voi ketään kieltää, ainoastaan ohjata oikeaan ja suositella.

Olettakaamme kuitenkin, että terve kritiikki on estänyt valitsemasta heikkoja eläimiä kasvatustyöhön ja on tultu siihen pisteeseen, että tytölle on valittu sulhanen. Useinhan siperianhuskyn omistajalla on uroskin omassa tarhassa, mutta ei se läheskään aina ole sopiva omalle nartulle, joten kannattaisi tiedustella muidenkin uroksia vaihtoehtona omalle pojulle.

Uroksen omistajalle tulisi hyvissä ajoin kohteliaasti kertoa astutusaikeista, sillä voihan olla, että hän ei ehkä haluakaan antaa urostaan käyttöön. Useimmitenhan mitään esteitä ei ole ja yhteisymmärrykseen päästään. Tämän jälkeen pidetään uroksen omistajaa ajan tasalla, ettei käy niin, että edellisenä päivänä soitetaan ja sanotaan, jotta nyt me tullaan!

Nartun tulisi ensi kertaa penikoidessaan olla tarpeeksi vanha, ehkäpä noin kaksi vuotias, menossa 2-3 juoksuaika, jolloin omistajalla on jo käsitys kiiman kestosta ja niiden välisistä lepojaksoista. Liian nuori koira ei ole psyykkisesti valmis ja itsevarma, koska se on itsekin vielä lapsi. Myös uroksen tulisi olla tarpeeksi vanha, sekä myöskin edes jonkun verran testattu, mieluummin tietysti useamman vuoden. Ei pidä väheksyä testauskriteerejä nartunkaan kohdalla. Nuori uros on, samoin kuin nuori narttu vielä epävarma, eikä ehkä uskalla tai osaa vielä astua.

Vain pokkeustapauksissa pitäisi käyttää (liian) nuorta koiraa jalostukseen. Esimerkiksi tapauksessa, jossa uros on jo eläkeiässä eikä ole varmaa kykeneekö se enää myöhemmin astumaan. Tällöin otetaan kyllä riski, että nuori narttu pilataan liian varhaisella penikoimisella. Parempi vaihtoehto, tosin kallis, on ottaa urokselta spermaa pakastimeen ja käyttää myöhemmin keinosiemennystä.

Siperianhuskyn kiiman alkamisajankohtaa on usein vaikea havaita, sillä yleensä nartut ovat erittäin tarkkoja ja pitävät itsensä erittäin puhtaina. Helpoimmin juoksun havaitsee aamulla tai muulloin nartun levättyä pidemmän ajan, sillä silloin voidaan havaita pieni punainen tippa hävyssä, ennenkuin narttu kerkiää puhdistaa itsensä jälleen. Epäiltäessä juoksun jo alkaneen voi valkealla paperinenäliinalla käydä pyyhkäisemässä nartun peräpäätä, jolloin todiste on varmasti "punaista valkoisella". Hävyn turpoaminen astutusvalmiiksi alkaa vasta ensimmäisten tiputtelupäivien jälkeen. Joskus nartulla on ns. hiljainen kiima, eli kaikki tavanoamiset kiiman merkit puuttuvat, mutta urosten kiinnostus paljastaa kiiman. Tällöin oikeaa astutusajankohtaa on vaikea tietää. Paras astutusaika on kirjojen mukaan 11-14 päivien välillä, jos kiiman kesto on normaali kolme viikkoa. Mikäli kiima on pidempi, harvemmin lyhyempi, muuttuu astustusajankohtakin vastaavasti. Jos narttu ei astutuksesta tule kantavaksi, syynä on useimmiten väärä astutusajankohta. Nämä päivät ovat kuitenkin hyvänä ohjenuorana, sillä siittiöt elävät nartun kohdussa pari vuorokautta (jopa 4-7), ja jotkin niistä saattavat tavoittaa kypsyneen munasolun, vaikkei ovulaatio olisikaan tapahtunut vielä astutushetkellä. Päinvastaisessa tapauksessa kypsynyt munasolu elää pari päivää (1-4), jolloin hivenen myöhään osunut astutus saattaa myös tuottaa tuloksen. Varmin tapa on kuitenkin astuttaa narttu kahteen (harvemmin kolmeen) eri otteeseen 1-2 päivän välein, jolloin onnistumisen mahdollisuus on suurin. Ei pidä pelätä, että useammasta astutuksesta syntyneet pennut olisivat eri ikäisiä, sillä vasta kiiman loppupuolella kaikki hedelmöityneet monisoluasteiset munasolut kiinnittyvät kohdun sarviin. Pentujen kokoerot johtuvat muista syistä.

Astutusajankohdan määrittäminen on siis monesti monimutkaista. Usein otollisen hetken lähestyessä rapsuteltaessa narttua hännän tyvestä, pyrkii häntä kääntymään sivulle samalla kun selkäkin taipuu hieman notkolle. Samoin narttu, myöskin ensikertalaien, on halukkain astutukseen, kun hetki on oikea. Sekä liian varhainen, että liian myöhäinen astutusyritys saa nartun vain istahtamaan ja murisemaan lähentelevälle urokselle. Uros sen sijaan, varsinkin nuori ja kokematon, olisi valmis astumaan nartun jo heti kiiman alussa. Kokemuksen myötä uroskin oppii haistamaan oikean ajankohdan. Jos useamman hukkareissun jälkeen vieläkin toivotaan nartulle pentuja saa noin 85% varmuudella suotuisan ajankohdan selville kahdellakin eri laboratoriomäärityksellä eli irtosolututkimuksella ja progesteronimäärityksellä. Menetelmät tosin vaativat sekä vaivaa, että rahaa, joten nartun jalostuskelpoisuutta tulee todella harkita, mikäli näinkin monimutkaisiin menetelmiin täytyy turvautua.

Uroksen ja nartun ei pitäisi koskaan antaa astua keskenään ilman valvontaa. Miten muuten tietäisimmekään, että astuminen on tapahtunut? Mikäli molemmat ovat ensikertalaisia, voivat ne kiinni jäädessään häkeltyä ja pyrkiä irroittautumaan toisistaan, jolloin jomman kumman vahingoittuminen on mahdollista. Kiinni jääminen astumisen onnistumiselle ei ole välttämätöntä, tosin todennäköisempää kuin hetken kestänyt selkään hyppely. Koirat voivat olla kiinni toisissaan 20-40 minuuttia. Yleensä uros ei pyri irroittautumaan liian varhain, joten usein riittää vain nartusta kiinni pitäminen. Varmistukseksi voi koirien hännätyvestä pitää toisella kädellä kiinni. Jos narttu pyrkii istahtamaan, voi sen estää polvistumalla koirien viereen siten, että kiinnipitäjän toinen polvi on nartun vatsan alla. Astutuksen aikana nartut ovat erilaisia, eikä ole epänormaalia, että narttu "protestoi" koko kiinniolemisen ajan. Onnistuneen astumisen jälkeen narttua ei pidä päästää heti virtsaamaan, sillä sen se mielellään tekisi. On parmpi tuoda koira sisään tai sulkea se koppiin.

Kiima ei lopu astutustapahtumaan vaan sen jälkeen narttua pitää edelleen varjella, tosin vielä tarkemmin kuin ennen, sillä se voi pariutua uudelleen jonkun toisen uroksen kanssa, jolloin pentujen syntyperäkin jää epäselväksi. Tällöin ei nuoria urospentujakaan saa yhtään väheksyä, sillä tiettävästi nuorin isäksi tullut uros on ollut kaksi päivää vaille 4 kuukautta ja tuloksena oli 5 pentua. (Tämä ei ollut siperianhusky)

VAHINKOASTUTUMINEN
Tässä yhteydessä on hyvä vielä mainita vahinkoastumisista. Niiden perusteella syntyy vuosittain useita pentueita, joko tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta. Tällöin yhdistelmäkin on sattumanvarainen, joko onnistunut tai useimmiten epäonnistunut. Vahinkoastumisen jälkeen, (mikäli se huomataan heti eikä vasta nartun pyöristymisestä, milloin isäkin usein jää tuntemattomaksi) voidaan nartulle antaa 2-5 päivän sisällä hormonipistos, joka estää epätoivotun raskauden. Tällöin täytyy ottaa huomioon, että kiima ikäänkuin alkaa uudelleen, jolloin varovaisuutta tulee noudattaa tuplasti tarkemmin. Hormonipiikkiä EI tule antaa kahta kertaa saman juoksun aikana, eikä sitä tule pitää eitoivottujen pentujen ehkäisymenetelmänä, sillä jo 2 estopiikkiä saman nartun elinaikana voi aiheuttaa kohtutulehduksia ja muita komplikaatioita nartun myöhemmässä elämässä. Joskus ainoaksi parannuskeinoksi tulee kohdun ja munasarjojen poistoleikkaus nartun pelastamiseksi, mikä hyvän siitosnartun kyseessä ollen olisi kasvattajalle erittäin ikävää.

TIINEYSAIKA
Näin alkavat kasvattajan unelmien, toiveiden tai pettymysten ajat, onhan päästy jo odotusaikaan. Odottavan aika on pitkä, sillä useimmiten mitään tiineyden merkkejä ei voida havaita viiden ensimmäisen viikon aikana. Tällöin koetaan jo useaan kertaan ensimmäiset pettymykset.

Narttua tulee kuitenkin kohdella, kuin se olisi kantava, mutta ei siten, että ravintomäärää heti lisätään ja rasituksia eli liikuntaa vähennetään. Silloin narttu lihoo liikaa ja on huonokuntoinen synnytyshetkellä. Pahimmassa tapauksessa odotusajan loppupuolella kasvattajalla on valeraskaudesta kärsivä, tyhjäksi jäänyt narttu tosi rapakunnossa.

Parin viikon kuluttua astutuksesta voi nartulle tulla ehkäpä viikon, jopa kymmenen päivää kestävä ruokahaluttomuuden aika, mikä useimmiten on pikemminkin ensimmäinen tiineyden oire, kuin epäonnistumisen seuraus. Ensimmäiset ulkoiset merkit noin viidennen viikon lopulla näkyvät nartun vyötärön häviämisenä.

Kantamisen alussa muutetaan nartun ravintotottumuksia siten, että ravinnon laatua huomattavasti parannetaan eli viljapohjaisten rehujen osuutta vähennetään ja lisätään eläinvalkuaispitoisten (kala, liha, munat) määrää, samoin kuin kalanmaksaöljyä voidaan antaa 1tl joka kolmas päivä A- ja D-vitamiinien tarpeen tyydyttämiseksi. Huomioi kuitenkin käyttämiesi muiden ravintoaineiden/rehun vitamiinipitoisuudet. Täten varmistetaan, mikäli narttu kieltäytyy syömästä paljoa, että se vähä mitä se syö on ollut täysipainoista. Kivennäisaineiden (kalkki) määrän tulee kantamisajan lopulla olla kaksinkertainen normaaliin verrattuna eli 0,5 grammaa elopainokiloa kohden. Kantava narttu ei kuitenkaan (kuten kasvava pentu!) ole kovin herkkä kalkin yliannostukselle, sillä se poistuu elimistöstä, mutta saattaa aiheuttaa ummetusta (vrt. liiallinen luiden kaluaminen). Tähän vaivaan voi antaa joko maitoa tai maksaa, jotka molemmat ovat koiralle ulostavia ravintoaineita. Vasta viidennen viikon jälkeen aletaan nartun ravinnon määrää lisätä. Kerta-annosta on harvoin mahdollista suurentaa, mutta nartulle voi antaa ylimääräisen aterian.

Liikuntaa nartun tulee saada koko kantamisajan. Alussa narttua voi juoksuttaa yksistään ainakin siihen asti, kunnes kiima on varmasti ohitse. Myöhemmin se voidaan uudelleen panna valjakkoon muiden koirien joukkoon aina siihen asti, kunnes se itse ei enää jaksa pysyä muiden mukana. Oikein hyväkuntoiset nartut voivat haluta mukaan vielä paria päivää ennen synnytystäkin, mutta kasvattajan terve järki ottaa sen valjakosta viimeistään pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Kilpailuihin narttua ei enää saa viedä kun laskettuun synnytyspäivään on aikaa vielä 30 päivää.

Siperianhuskyn keskimääräinen pentuekoko on noin viisi, mutta ei ole epätavallista, että pentuja syntyy 8-9, jopa kaksitoista. Nartulle ylisuuret pentueet ovat kova rasitus, joten kasvattajan soisi toivovan mieluummin pientä, kuin suurta pentuetta. Suuressa pentueessa on kasvattajallakin enemmän työtä. Isot nartut saavat useammin suuria pentueita, kuin pienet. Pentuekoko on jossain määrin myös perinnöllinen. Suuren pentueen narttu saa itsekin isoja pentueita, kun taas narttu, joka on syntynyt muutaman pennun pentueesta, saattaa emänsä tavoin saada pienehköjä pentueita.

On hyvä pitää yhteyttä tuttuun eläinlääkäriin, jotta ongelmien ilmetessä hän on tietoinen tiineydestä ja varautunut toimimaan. Matokuuri tulee toisen kerran antaa noin viikkoa ennen laskettua synnytyshetkeä, ensimmäisen kerranhan sisäloiset (ja mahdolliset ulkoloiset) on häädetty jo ennen astutusta. Maidon eritys voi alkaa jo noin viikkoa ennen synnytystä ja joskus sitä voi tulla jopa runsaasti. Näihin aikoihin lähtevät myös nartun mahanaluskarvat, joten mikäli ulkona on pakkasta, täytyy varoa palelluttamasta nisiä.

Synnytykseen ollessa aikaa enää noin vuorokausi on nartun ruumiinlämpö laskenut 1°-1,5° normaalista (n. 38,2° - 38,6°) ja useat nartut tulevat hermostuneiksi ja käyttäytyvät levottomasti haluten vuoroin sisään ja taas ulos. Jotkut lopettavat syömisen jo useaa päivää ennen synnytystä. Toiset syövät hyvällä ruokahalulla, mutta oksentavat lähes välittömästi.

Synnytyslaatikon tulisi olla valmiina jo useampia päiviä ennen laskettua aikaa, jotta narttu voisi tutustua siihen. Tosin monet nartut eivät hyväksy ihmisen tekemää pesää vaan pyrkivät ulos omaan koppiin, talon alle tai sängyn taakse. Pesä hyväksytään vasta, kun ensimmäinen pentu on jo syntynyt mahdollisesti jossain muualla ja viety laatikkoon, jolloin emä tulee perässä.

sivun alkuun