|
|
|
Koirien värigenetiikka on paljon tutkittu perinnöllisyystieteen alue.
Monille roduille on sallittu vain yksi tai muutama värivaihtoehto.
Kotimaiset pystykorvarodut eivät kovasti poikkea tässä
yleisestä tavasta. Värigenetiikan ehkä suurin ”guru”
on ollut Clarence C. Little, ensimmäisen laajan koirien
värigenetiikkaan perehtyneen kirjan ”The Inheritance of Coat Colour
in Dogs, 1957” kirjoittaja, joka laati perustan nykyisille tutkimuksille.
Tänään monet Littlen teoriat ja oletukset on osoitettu hieman
virheellisiksi. Littlen teos on kuitenkin ollut tietynlainen pohja kaikelle
nykytutkimukselle. Värigenetiikassakaan ei vielä ole sanottu
”viimeistä sanaa”, joten tässä esitetyt nykytiedot
voivat vuosien kuluessa ja tiedon lisääntyessä muuttua.
Tunnettuja väriin vaikuttavia geenejä on lukuisia. Lisäksi sama
värigeeni eripituisessa ja –laatuisessa karvassa saattaa antaa jonkun
verran erilaisen vaikutelman väristä ja pohjavillan väri muuttaa
sävyä. Ennen kuin menemme eteenpäin on hyvä
tietää, että koiran turkissa vaikuttaa kaksi eri tyyppistä
melaniinia eli pigmenttiä. Eumelaniini on tummaa, mustaa tai
suklaanruskeaa, joskus myös sinisenharmaata, joka johtuu väriä
laimentavista geeneistä, feomelaniini taas on keltaista, sen vaihtelu on
melko laajaa, sillä se voi olla kermanväristä keltaisen kautta
aivan tummanpunaiseen ja mahonginväriin asti. On muistettava että
valkoinen ei ole väri, vaan valkoisilta alueilta puuttuu pigmentti
kokonaan.
Ensin on ehkä paikallaan kertoa hieman geenien toiminnasta.
Koirayksilö saa tietystä geenistä yhden kopion kummaltakin
vanhemmaltaan eli yksilössä on kaikkia geenejä pareittain.
Geenipari voi olla homotsygoottinen, jolloin siinä on kaksi samanlaista
geenin kopiota tai se voi olla heterotsygoottinen, jolloin geeniparissa on
geenistä kaksi erilaista kopiota. Geeneillä on oma hierarkiansa
vahvimmasta (dominoiva) väistyvimpään (resessiivinen). Joskus
lokuksessa on geenivaihtoehtoja (alleeleja) vain kaksi ja toisinaan useampia,
jotka nekin järjestyvät dominanssijärjestykseen. Suurin osa
tässä käsiteltävistä värigeenien alleeleista on
selvästi joko dominoivia tai resessiivisiä, siten mikäli
koiralla on yksi dominoiva alleeli tietystä värigeenistä, sen
vaikutus tulee ilmi. Ainoastaan siinä tapauksessa, että
resessiivisestä alleellista on kaksi kopiota, voi resessiivinen väri
näkyä. Joskus värigeeneillä ei ole ihan selvää
dominanssijärjestystä, silloin kahden erilaisen alleelin
yhdistelmä voi olla välimuotoinen ilmiasultaan, tai toinen alleeli
voi ilmiasussa ikään kuin ”näkyä toisen
läpi”.
Seuraavaksi listataan ne värigeenilokukset (geenin tietty paikka
kromosomissa), joilla on vaikutusta kotimaisten pystykorvien
värivalikoimaan. Näiden lisäksi tunnetaan erilaisia
laimennusgeenejä, merle/nonmerle-tekijä ja tietysti geeni, jota ilman
ei väriä edes synny. Näiden suhteen kotimaiset pystykorvat ovat
normaaligeeniin nähden homotsygootteja, joten niillä ei siten ole
vaikutusta kokonaisuuteen. Havaitsemamme väri kotimaisten pystykorvien
kohdalla on selvä: meillä on yksivärinen punainen,
mustavalkoinen ja valkokirjava.
A-lokus
, kuvionmuodostajat (aguti-sarja, soopeli/punainen - Ay, riistanväri - aw,
merkkiväri - at, resessiivinen musta, jota tavataan vain muutamilla
roduilla - a)
B-lokus
, eumelaniinin säätelijä (musta - B, suklaanruskea - b)
E-lokus
, extension-sarja, eumelaniini esiintyy tai puuttuu (normaali
määrä eumelaniinia + maski - Em, normaali määrä
eumelaniinia - E, eumelaniini puuttuu => keltainen - e)
S-lokus
, valkokirjavuus (umpivärinen - S, irlanninkirjava/irish - si,
laikukas/piebald - sp, valkovoittoinen - sw)
T-lokus
, pilkullisuus (pilkuttunut - T, ei pilkkuja - t)
K-lokus
, dominanttimusta (musta - K, brindle - kbr, muu kuvio - k)
Rufus-tekijät
tai rufus-polygeenit ovat geeniryhmä, joka vaikuttaa punaiseen
väriin lisäten sen tummuusastetta.
Umpitakki (suomenpystykorva)
Suomenpystykorvan väri on yksinkertaisin, koska sille ei sallita kovinkaan
paljon variaatiota värin suhteen. Pystykorvan punainen väri johtuu
soopeligeenistä Ay. Muita aguti-sarjan alleeleja ei suomenpystykorvassa
(enää) esiinny. Yksittäiset mustat karvat koiran säkän
ja hännän seudulla kuuluvat normaalin Ay-alleelin vaihteluun. Joskus
mustaa voi olla ”liikaakin”. Tällainen värityyppi on
todennäköisesti resessiivinen (tai multigeeninen), joten musta voi
lisääntyä varkain, jos liikamustia yksilöitä
käytetään jalostukseen.
Rotumääritelmän virheiden kohdalta voidaan katsoa,
minkälaisia värigeenejä on ollut rodussa joskus vallitsevampana,
kuin nyt ja siten ehkä vieläkin piilossa perimässä.
Näiden muiden alleelien osuus on voimakkaan värijalostuksen
seurauksena kuitenkin niin vähäinen, että kovasti
värivirheellinen suomenpystykorva on harvinainen. Virheissä mainitaan
mm. lihanvärinen kirsu ja vaaleat silmät. Eräät
värigeenit vaikuttavat sekä kirsun, että silmien väriin.
Mikäli koiralla on vaaleat silmät ja ruskehtava kirsu viittaisi se
vahvimmin siihen, että koiran B-alleli on korvautunut b:llä. Jos
koira ei olisi punainen tämän b-alleelin vaikutukset olisivat
selvemmin nähtävissä, kaksinkertaisena esiintyessään
(bb), se muuttaa eumelaniinin (normaalisti mustan pigmentin) suklaanruskeaksi.
Toinen mahdollinen alleeli, joka aikaansaa vaalean kirsun on e-alleeli.
Mikäli E-lokuksen kohdalla esiintyy geenipari ee, muuttaa se koiran kirsun
usein keskeltä vaaleaksi, mutta ei vaikuta silmänväriin. Koiran
turkissa ei voi havaita ainuttakaan mustaa karvaa, ja se voi vaikuttaa
tavallista keltaisemmalta. Jos sitten koiralla on geeniparit bb ja ee on
sillä ruskehtava kirsu, vaaleat silmät ja vaaleankellertävä
turkki.
Valkoinen väri on kautta aikojen ollut rodun ”murheenkryyni” ja
se on sitkeästi pysynyt salamatkustajana suomenpystykorvan
perimässä, sillä S-alleeli eli umpivärisyyden alleeli
kykenee osin peittämän lokuksen resessiivisempiä alleeleja.
Ensimmäisissä rodun yksilöissä oli runsaastikin valkoista
rinnassa, eturaajoissa, tassuissa ja hännänkin päässä,
eikä ole siten aivan varmaakaan, mikä näistä
resessiivisemmistä S-lokuksen alleeleista (si, sp vai sw) sen aiheutti. On
siis täysin mahdollista, että suomenpystykorvan perimässä
on ainakin joskus ollut kaikki S-lokuksen alleelit. Jätettiinhän
rodunjalostuksen ulkopuolelle koirat, joilla oli ”liikaa” valkoista,
eikä niitä rekisteröity. Tehokkaimmin S-alleeli kykenee
peittämään irlanninkirjavuuden alleelin (si), joten
heterotsygootti Ssi on mitä todennäköisimmin umpivärinen.
Tämä alleeli on voinut hyvinkin kulkeutua kaikki nämä
vuosikymmenet suomenpystykorvan perimässä mukana. Vasta paritettaessa
kaksi heterotsygoottia (Ssi) saattaa jälkeläisistä joku olla
homotsygootti irlanninkirjavuuden suhteen (sisi)
Voimakas värijalostus onkin ”puhdistanut” suurimman osan
resessiivisistä valkokirjavuuden alleeleista. Vaikka koira olisi
homotsygootti S-alleelin suhteen, voi sillä olla valkoista rinnassa ja
varpaissa, tämä on normaalia S-alleelin toiminnan vaihtelua, plus ja
miinus modifikaattorien vaikutusta. Plus modifikaattorit
lisäävät väriä ja miinus modifikaattorit poistavat
väriä eli lisäävät valkoista. Jos halutaan
välttää valkoisia merkkejä, ei jalostukseen
käytetyillä koirilla saisi - ainakaan molemmilla - olla
yhtään valkoista.
T-geeni aiheuttaa valkoiselle pohjalle pilkkuja. On paljon mahdollista,
että myös suomenpystykorvan perimässä esiintyy
tämä alleeli, joskaan sen vaikutukset eivät näy valkoisten
kohtien puutteen vuoksi. Koska kuitenkin sekä pohjanpystykorvalla,
että karhukoiralla pilkutusta on, ei se ole mahdoton alleeli
suomenpystykorvallekaan.
Rufus-tekijät aikaansaavat enemmän ja tummempia punaisen
sävyjä. Mitä tummempi punainen, sitä enemmän
rufus-tekijöitä.
Suomenpystykorvan värigeenikartta on jo suhteellisen homotsygoottinen
AyAy, BB, EE, SS, kk sekä rufustekijöitä enemmän tai
vähemmän. Lisäksi perimästä saattaa löytyä
b, e ja si-alleelit, jotka aiheuttavat värivirheellisyyttä
esiintyessään kaksinkertaisina.
Frakkitakki (karjalankarhukoira)
Karjalankarhukoiran kaunein väritys on, kun sillä on valkea
kuonopiirto, mahdollisesti kaulus, eturinta, eturaajat, takatassut ja
hännänpää. Tällaista sanotaan
”irlanninkirjavaksi”. Kuten suomenpystykorvankin kohdalla
karjalankarhukoirajalostuksessa on suoritettu värijalostusta, jotta
tämä saataisiin aikaan.
"Tyypiltään Karjalan pystykorvat ovat hyvin erilaisia samoin
kuin väriltäänkin. Niitä on kirkkaan vaaleankeltaisista
aina punaisiin, ruskeisiin ja mustiin saakka. (Umpi)mustista metsämies ei
pidä, sillä näitä on vaikea tiheässä
metsässä nähdä, eivätkä liian yksiväriset
valkoiset ole haluttuja. Mieliväri on musta, jossa on
"ranssikaula" ja valkoista rinnassa ja jaloissa. Sen näkee
myös lunta vasten hyvin samoin kuin metsän
hämäryydessä."
Näin toteaa el.lääk. Johan Brüning kirjassaan ”Koiran
kasvatus ja opetus”, joka on julkaistu vuonna 1945. Jo rodun alkuvaiheissa
päädyttiin mustavalkoiseen väriin, siten muut värimuodot
ovat pikkuhiljaa karsiutuneet kannasta.
Aiemmin oletettiin, että dominanttimusta (K - blacK) olisi aguti-sarjan
ylin alleeli (Littlen As), mutta mm. mustan ja merkkivärisen basenjin
väliset paritukset ovat aikaansaaneet pennuille ”geneettisesti
mahdottomia” värejä eli kaikkia rodussa olevia aguti-sarjan
kuvioita ja lisäksi mustia. Nykyään onkin osoitettu, että
dominanttimusta ei ole A-lokuksessa, eikä myöskään
E-lokuksessa ja sille on ehdotettu omaa lokusta mahdollisesti brindlen (kbr,
raidallinen) ja ”muun kuvion/neutraalin/ei-mustan” (k) kanssa.
Dominanttimusta on ”jalostunut” suhteellisen homotsygoottiseksi
karjalankarhukoirilla. Joskus erittäin harvoin voi esiintyä
värivirheellisyyttä, jossa K-lokuksessa onkin dominantin K-alleelin
sijaan k-alleeli eli kk-yhdistelmä kahden heterotsygootin (Kk) parituksen
tuloksena. On huomattava, että K-alleeli peittää alleen kaikkien
aguti-lokuksen alleelien vaikutukset, jotka tulevat esiin ainoastaan,
mikäli koiralta puuttuu K-alleeli. Tällöin koira
ilmentää jotain aguti-lokuksen kuviota, joka ei ole musta.
Venäläiseurooppalainen laika, joka mitä ilmeisimmin on
karjalankarhukoiran hyvin läheinen sukulainen on värivalikoimaltaan
laajempi sisältäen sellaiset värinimitykset kuin
”harmaa” ja ”pippuri ja suola”, jotka viittaavat
geneettisesti soopeliin (Ay) ja riistanväriin (aw). On huomattava,
että karhukoiran ”kulomusta” tarkoittaa peitinkarvan
ruskettumista kärjestään eli normaali musta karva vanhetessaan
haalistuu. Tämä ilmiö on toisilla voimakkaampi, kuin toisilla ja
siten perinnöllinen ominaisuus. ”Karhunmustalla” (joskus
sanotaan ”karhunruskea”) tarkoitetaan mustaa koiraa, jonka pohjavilla
ja/tai peitinkarvojen juuret ovat selvästi ei-mustat, ja näkyvät
vähän läpi turkista ja antavat näin ruskehtavan
vaikutelman. Vaaleimmat kohdat ovat yleensä housuissa, niskassa ja
pystyraitana lavan kohdalla ja johtunee usein genotyypistä Ay- Kk eli
heterotsygootti dominanttimusta kätkee alleen soopelin. Kahden
tällaisen karhunmustan jälkeläisissä saattaa olla
värivirheellisiäkin. Vanhoja kuvia katsellessa huomaa, että
karjalankarhukoirissa on myös ollut ”merkkivärisiä”
(at) koiria mm. Prokkon poika Santtu 50-luvulta (SPK1/1995), Saida 11102/x
(SPK6/1996) ja Marsalkka Mannerheimille lahjoitettu uros Sisu. Dominanttimustan
suosiminen on peittänyt alleen ne aguti-lokuksen alleelit, jotka ovat
karjalankarhukoiran värigeenikartassa.
Karhukoiralla oleva valkoisuusaste voi olla hyvinkin vaihteleva. Vaikka
rotumääritelmä mainitseekin virheenä valkovoittoisen
karjalankarhukoiran, on se kaikesta huolimatta säilynyt kannassa,
sillä näitä käytetään edelleen jalostukseen.
Kaikki ”komeimmin” värittyneet koirat eivät ehkä
olekaan geneettisesti irlanninkirjavia (sisi). Osa on ns.
pseudo-irlanninkirjavia ja niiden perimässä onkin joku muu
valkokirjavuuden alleeliyhdistelmä (Ssw, sisp tai sisw), tällaiset
koirat ovat myös edellä mainitun kaltaisesti värittyneitä.
Valkokirjavuuden alleelien vaikutuksesta värilliset alueet
vetäytyvät tietyssä järjestyksessä pigmenttikeskuksiin
ja valkoisuusasteissa on havaittavissa tasainen ja liukuva valkoisuuden
lisääntyminen ja värin väheneminen. S-lokuksen kahden eri
alleelin yhteisvaikutuksesta, voi ilmiasu olla näiden kahden
välimuoto.
Karjalankarhukoiran valkokirjavuuden lokuksessa kaikki mahdolliset alleelit (S,
si, sp ja sw) ovat siis tallella. Koiran värittyminen on kuitenkin
vihjeitä antava. Umpivärisyyden alleeli (S) kykenee
peittämään sekä irlanninkirjavuuden (si), että
laikullisuuden (sp) alleelien vaikutukset. Siten mustavoittoisimmatkin
karjalankarhukoirat voivat kantaa perimässään näitä
resessiivisempiä alleeleja ja saada jälkeläisen, jolla on
enemmän valkoista, kuin kummallakaan vanhemmallaan. Valkovoittosuuden (sw)
alleelia umpivärisyyden alleeli ei kykene täysin
peittämään ja Ssw koirat ovatkin hyvin kauniisti
värittyneitä. ”Flashy” sanoisivat bokserikasvattajat. Kaksi
tällaista ”flashya” voivat sitten saada sen valkovoittoisenkin
jälkeläisen, jolla on muutama tumma laikku – useimmiten
päässä ja hännän tyvellä tai lähellä
lantiota. Irlanninkirjavuuden (si) alleeli pyrkii lisäämään
valkoista koiran etuosaan ja sen vaikutukset ovat melko
säännönmukaisia ja symmetrisiä. Laikullisuuden (sp)
aiheuttava alleeli taas vähentää väriä siten,
että valkoisuus toisinaan nousee lanneosaa ylöspäin, lopulta
”halkaisten” selkämanttelin kahteen suurempaan laikkuun.
Tämän alleelin vaikutukset ovat myös enemmän
sattumanvaraisia, kuin säännönmukaista. On mahdollista,
että laikullisuuden (sp) ja valkovoittoisuuden (sw) alleelit ovat saman
alleelin vaihtelua modifikaattorien vaikutuksesta, sillä
geeniyhdistelmät spsp, spsw, swsw muodostavat tasaisesti liukuvan sarjan
laikukkaasta lähes valkoiseen, jossa selviä rajakohtia ei näy.
Valkokirjavuuden lokus ei näyttäisi olevan aina vastuussa koiran
päässä olevan valkoisen määrästä. Usein
pään merkit periytyvät muusta valkokirjavuudesta
erillään. Tällaista ”valkopäisyyttä”
esiintyy niin karjalankarhukoiralla, kuin pohjanpystykorvallakin, jolloin on
mahdollista, että koiran pää on keskiviivan toisella puolella
valkoinen ja toisella värillinen (split face) tai sillä on normaalia
suurempi otsalaukki ulottuen silmien yli ohimojen puolelle. Tyypillistä
tälle kuviolle on, että korvissa on valkoisia kohtia tai kärjet
ovat valkoiset. Valkopäisyyteen liittyy toisinaan myös
pigmentinpuutteesta johtuvaa kuuroutta, mikäli korva/t ovat runsaasti tai
kokonaan valkoiset. Valkovoittoisuuden alleeli (sw) aiheuttaa samasta
syystä usein myös kuuroutta.
Rodun värivivahteisiin antaa oman lisänsä turkissa olevat
”likalaikut” eli T-alleelin aiheuttama pilkullisuus valkoisella
pohjalla. Joskus pilkkuja on vain muutamia, useimmiten varpaissa ja raajojen
alaosissa ja jonkun verran kuonossa, mutta toisinaan tällainen pilkutus
kattaa heikommin tai runsaammin kaikki koiran valkoiset osat.
Vastasyntyneillä tämä pilkutus ei vielä näy vaan
”likalaikkuja” alkaa ilmestyä vasta parin-kolmen viikon
ikäisille pennuille – siksi kasvattaja usein ajatteleekin tassujen
”likaantuneen”. Pilkullisuus dominoi puhtaanvalkoisia alueita, joten
ainakin toisella vanhemmista on oltava pilkkuja, ennen kuin pennuilla voi
niitä esiintyä. Mustavoittoisella karhukoiralla saattaa valkoisia
alueita olla kuitenkin niin vähän, ettei sitä edes havaitse.
Karjalankarhukoiran värigeenikartta on hieman vaihtelevampi kuin
suomenpystykorvan. Sillä esiintyy seuraavat alleelit suhteellisen
homotsygoottisina: BB, EE, KK ja valkokirjavuuden ja täplikkyyden alleelit
S-si-sp-sw ja T-t kahden eri alleelin kombinaatioina. Perimässä on
tietysti myös aguti-lokuksen alleelit tai jotkin niistä (Ay-aw-at),
mutta näiden vaikutukset eivät näy, sillä K on
epistaattinen
kaikkiin nähden.
Paikkatakki (pohjanpystykorva)
Pohjanpystykorvan rotumääritelmä selkeästi kuvaa koiraa,
jonka värityksessä valkoinen on hallitseva.
Rotumääritelmän selitysosassa kerrotaan, että
ihannevärisellä koiralla saa valkoista olla n. 30%:sta
lähemmäs 100%:iin ja vanhan ohjeen mukaan laatuarvostelun ERI (ent.
1+SA) sai antaa vain koiralle, jonka selkämantteli oli murrettu.
Tämä tarkoittaa, että geneettisesti rodun valkokirjavuuden
alleelit ovat sp eli laikukas ja sw eli valkovoittoinen. Kuten aiemmin
mainittiin voi olla, että laikullisuuden (sp) ja valkovoittoisuuden (sw)
alleelit olisivatkin ainoastaan yksi ainoa alleeli, jossa modifikaattorigeenit
aikaansaavat tasaisesti liukuvan sarjan laikukkaasta valkoiseen.
Laikullisuuden alleeli jättää väriä turkkiin hyvin
sattumanvaraisesti, siten koiran vastakkaiset kyljet voivat olla aivan
eriväriset, toisella puolella enemmän väriä kuin valkoista
ja toisella puolella päinvastoin. Jalostuksellisesti tulisi muistaa,
että valkoisempi on resessiivinen värillisempään
nähden sekä, että pennuilla ei yleensä voi olla
väriä runsaammin kuin enemmän värittyneellä
vanhemmallaan. Koska valkovoittoisuuteen liittyy usein pigmentin puutteesta
johtuvaa kuuroutta, tulisi kahden lähes valkoisen (swsw) tai kahden
valkopään välisiä parituksia välttää.
Aguti-sarjassa pohjanpystykorvalle sallitaan hieman enemmän variaatiota,
kuin suomenpystykorvalle, joka saa olla ainoastaan soopelinvärinen (Ay).
Rotumerkeissä mainitaan kellanpunainen, punaruskea ja muun väriset
merkit. Tämä ”muun väriset” viittaa alempiin
aguti-sarjan alleeleihin – lähinnä riistanväriin (aw).
Pohjavilla on monesti pohjanpystykorvalla kaksivärinen, jossa juuri on
usein harmaa ja latva punertava. Tämä aiheuttaa myös hieman
vivahde-eroa suomenpystykorvan punaiseen, jossa pohjavilla on kokonaan punainen
tai siinä on vaaleamman beige juuri ja punertava latva.
Aiemmin rotumääritelmän selitysosassa sanottiin myös, ettei
laatuarvostelua ERI (ent. 1+SA) saa antaa koiralle, jonka kirsu on
selvästi maksan- tai lihanvärinen ja että keltaiset tai
kellanruskeat silmät eivät ole toivottuja. Sinänsä
tämän värisiä ei siten suoranaisesti kielletty. Se
mikä pätee suomenpystykorvaan, pätee tässä tapauksessa
myös pohjanpystykorvaan – ruskean kirsun ja vaaleat silmät saa
aikaan B-lokuksessa oleva bb yhdistelmä ja lihanvärisen kirsun
todennäköisimmin E-lokuksessa oleva ee-yhdistelmä.
Joissain vuosikirjoissa esiintyy arvosteluissa koiran värinä
”valkoinen ja musta”. Tällöin ei varmaankaan ole
kyseessä klassisessa mielessä mustavalkoinen koira, vaan hyvin
valkovoittoinen koira, jonka värillinen alue on todella pieni, rajoittuen
mahdollisesti vain korviin. Jos koira on swsw-valkoinen, mutta geneettisesti
tumma maskinen (Em) on mahdollista, että ainoa väri minkä
silmä voi havaita on musta. Musta kuonossa ja korvissa ei siten ole
aguti-sarjan aiheuttamaa, vaan E-lokuksen, Em-alleelin aikaansaannosta. Maski
voi olla niukka, jolloin tummaa esiintyy vain huulissa ja kuonon
kärjessä tai se voi peittää koko kuonon ja korvat.
Valkovoittoisella koiralla on kuitenkin usein niin paljon valkoista naamassa,
että maskia voi olla vaikea todeta muuta kuin tummista korvista ja
mahdollisesti silmän ympäryksistä.
Vasemmalta oikealle, ylärivi ja alarivi:
vaalea soopeli, tumma soopeli, niukka maski, tummat silmänympärykset, reilu maski, maski ilman
valkoista harmahtavalla pohjalla, hyvin tumma maski, leveä laukki ja valkoinen korva, ”split face”,
kokovalkoinen
Joskus pohjanpystykorvilla esiintyy myös T-lokuksen aiheuttamia pilkkuja.
Pilkkuja on kuitenkin vähemmän ja harvemmassa kuin vastaavasti
värittyneellä karjalankarhukoiralla, sillä yleisesti ottaen
koiralla, jolla on tumma pigmentti (eumelaniinia) on suuremmat laikut ja
runsaammin pilkkuja, kuin yksilöllä, jonka pigmentti on vaaleaa
(feomelaniinia).
Pohjapystykorvan värigeenikartta on vähiten homotsygoottinen eli
sillä on suurin vaihtelu värejä aikaansaavissa geenipaikoissa.
Seuraavat voidaan löytää kahden eri alleelin kombinaatioina:
Ay-aw (at?), B-b, Em-E-e, sp-sw, T-t, k.
Sanastoa:
alleeli = tietyn värigeenin vaihtoehtoiset muodot
dominoiva = vain yksi geeni riittää tuomaan värin esille
epistaattinen = tietynlaista dominanssia, joka kohdistuu toisessa
geenilokuksessa olevaan geeniin.
heterotsygoottinen geenipari = väriä säätelevän geenin
alleelit ovat erilaisia
homotsygoottinen geenipari = väriä säätelevän geenin
alleelit ovat samanlaiset
lokus = värigeenin paikka kromosomissa
melaniini = pigmentti
resessiivinen = värigeenin vaikutus ilmenee ainoastaan, jos
jälkeläinen saa kaksi kopiota geenistä