Susan Thorpe-Vargas Ph.D., John Cargill MA, MBA, MS,
Käännös Inkeri Kangasvuo 2005
Tässä kuusiosaisen genetiikkaa kasvattajille sarjan
viimeisessä osassa tarkastelemme niitä mahdollisuuksia, joita
koiraharrastuksessa on tarjolla, kun halutaan kontrolloida geneettisten vikojen
leviämistä kannassa. Menetelmät ovat tyrmistyttävän
helppoja, mutta niiden toteutuminen vaikeaa ja lannistavaa.
Kuten olemme läpi koko artikkelisarjan todenneet, koiraharrastuksessa
jalostuskoirat on perinteisesti valittu mielivaltaisten ulkomuodollisten
ominaisuuksien perusteella, eikä rakenteellisen ja yleisen terveyden
ehdoilla. Joissain tapauksissa ulkomuoto ei enää heijasta
käyttötarkoitusta. Olemme todenneet, että kasvattajilla (ja
rotujärjestöillä) on taipumus painottaa jalostuksessa vain
muutamia ominaisuuksia, eikä koiraa kokonaisuutena. Tietokantoja on, mutta
niillä on taipumus keskittyä vain yhteen ongelmaan, kuten CERF
silmiin ja OFA lonkkiin. Koira kokonaisuutena rekisterit puuttuvat.
Mendelin suhteellisen yksinkertaiset ajat ovat vielä
täällä. Suurin osa puhdasrotuisten koirien sairauksista ja
ongelmista ei kuitenkaan ole helppojen dominanttien tai resessiivisten geenien
aiheuttamia, vaan ne ovat useimmiten polygeenisiä ja niitä
aiheuttavat geenit ovat vielä meille tuntemattomia. Lyhyesti sanottuna,
olemme pelanneet biljardia rikkinäisellä veralla, kierolla
mailalla ja soikealla pallolla.
Tämän artikkelisarjan tärkeä pointti on ja kiertyy hyvin
tärkeän kysymyksen ympärille: miten valita mahdollinen
kasvattaja [jolta pentu hankitaan]? Olemme havainneet, että DNA-testit
ovat kalliita ja testit on mahdollisia vain tietyille sairauksille,
tietyillä roduilla. Koirien genomikartoitus ei ole vielä valmis, ja
kun se on, menee vielä vuosia ennen kuin sairauksia aiheuttavat
geenikombinaatiot on tunnistettu ja vielä vuosia, ennen kuin testejä
on laajalti saatavilla. Nämä ovat tietenkin kunnioitettavia ja
välttämättömiä päämääriä,
mutta kuinka ne vaikuttavat elämääsi kasvattajana? Totuuden
nimessä ei yhtään. Pieni varoituksen sana on
tässä paikallaan: älä odota taianomaista DNA-koetta, joka
kertoo pitäisikö sinun käyttää koiraasti jalostukseen
vai ei.
Katsotaanpa ratkaisumalleja. Niitä on kaksi ja ne ovat olleet nenäsi
alla koko ajan. Perinnölliset sairaudet eivät hyppää
koirasta toiseen, kuten virukset. Perinnöllistä sairautta vastaan ei
tarvitse rokottaa. Ainoa mitä tarvitsee tehdä, on
jättää sairaat yksilöt jalostuksen ulkopuolelle. Se on
juuri näin yksinkertaista. No missä sitten on ongelma? Olemme
käsitelleet massoittain tietoa perinnöllisyydestä niiden
lukijoiden kanssa, jotka ovat jaksaneet kahlata kaiken tämän
läpi. Olemme tutkineet sairauksien syntymekanismeja ja kuitenkin, uuden ja
paremman tietämyksemme valossa, meidän täytyy vielä
löytää ratkaisu ongelmaan. Ratkaisuja on olemassa, mutta monet
voivat huomata, että ne ovat epämiellyttäviä, jopa
hirvittäviä. Ne voivat ajaa ihmisiä työttömiksi, jopa
sulkea useimmat rekisterit sellaisina, kuin me ne tunnemme. Ajatelkaapa, ei
enää OFA:a, ei enää PennHip:iä, eikä edes
CERF:iä. Mitä me nyt tarjoamme on
kulutus/käyttö näkökulmaa kasvattamiseen.
Kaikki mitä se vaatii on suhteellisen pieniä, mutta laajakantoisia
muutoksia filosofiaan, taktiikkaan ja käytäntöön läpi
koko koiramaailman.
Suunnitelma A kasvattajan suunnitelma
Ensinnäkin rotujärjestöjen on informoitava
jäsenistöään ja saavutettava yhtenäinen näkemys
asiasta. Tämän lisäksi rotujärjestöjen tulee
keskustella keskenään ja liittoutua yhteen siten, ettei AKC voi
sidettä murtaa. Kolmanneksi AKC tulee saada vakuuttuneeksi, pakottaa tai
muulla tavalla rohkaista osallistumaan laaja-alaiseen uudistukseen ja
jalostuskoirien uudelleenmäärittelyyn. Emme ehdota, että
puhdasrotuisten rekisterit heitetään pois niissä on
kirjattuna aivan liian paljon historiaa ja traditiota, joka on
koiraharrastuksen peruskivi. Me suosittelemme lisäykseksi uutta
kategoriaa: jalostuskoirarekisteri.
-Jokainen rotujärjestö määrittelee, mitä juuri
siinä rodussa tarkoitetaan jalostuskoiralla. Määritelmä
sisältää myös listan rodulla tunnetuista pahimmista
perinnöllisistä vioista. Allekirjoittajat hyväksyvät Tri.
DVM George A. Padgett:in, [Control of Canine Genetic Diseases] mallin
eritellä perinnölliset viat numeroituna eri luokkiin niiden
vakavuuden mukaan.
-Koirat, jotka hyväksytään rotujärjestön
jalostuskoirarekisteriin täytyy olla eläinlääkärin
tarkistamia ja vapaita vakavampien luokkien 1 ja 2 perinnöllisistä
vioista. Tutkimukset ja kokeet niiden sairauksien osalta, jotka rodussa
tunnetaan, tehdään nykyisen teknologian mukaan. Näemme,
että jalostuskoirarekisteri voi saavuttaa korkeimman statuksen, jossa on
kerrottu niiden koirien nimet, jotka voivat säilyttää ja
kehittää rotua. Näemme myös hyväksi ottaa
käyttöön varokeinoja varmistamaan jalostusrekisterin
oikeellisuuden.
-Jalostuskoirat tulisi ehdottomasti tunnistusmerkitä, sisältäen
DNA-tunnisteen, jota tukee vaadittava tatuointi ja/tai mikrosiru. Me
käsittelemme rotujen tulevaisuutta, joten mitään
vilppirekisteröintejä ei saa sallia.
Suunnitelma B ostajan suunnitelma
Toinen ratkaisu ei ole vain yksinkertaisempi, mutta voi olla jopa
kauaskantoisempi ja saattaisi nopeasti olla kasvattajien valvonnan
ulottumattomissa. Kuten olemme jo kertoneet aiemmin, kasvattajan
korvausvelvollisuuslait ovat täällä ja pysyvät. Avoimet
rekisterit, kuten GDC (The Institute for Genetic Disease Control in Animals),
rekisteröivät koiran ilmaiseksi, jos sillä todetaan
perinnöllinen vika. Tämä rekisteröinti
sisältää sukutaulun. Ahaa! Siinä se tuli: On helpompaa
kerätä tietoa koirista pettyneiltä ostajilta, kuin
kasvattajilta, jotka suojelevat omaa asemaansa kennelmaailmassa. Jos
rotujärjestöt ja AKC olisivat yhteistyössä, jokainen joka
rekisteröi pennun saisi rekisteripaperien mukana myös
ilmoituskaavakkeen avoimeen rekisteriin. Jos pennulla havaitaan
perinnöllinen vika, eläinlääkäri täyttäisi
tämän kaavakkeen ja lähettäisi sen eteenpäin
keskusrekisteriin. Kasvattajat saattaisivat salata tämän tiedon. Jos
kuvattu koira osoittautuu dysplastiseksi, he eivät
lähetäkään tätä tietoa eteenpäin OFA:lle tai
PennHip:lle. Kun taas pennunostajat, jotka tuntevat käyttäneensä
paljon rahaa tuotteeseen, josta puuttuu laatu, ovat herkempiä
tästä ilmoittamaan. Ei tarvittaisi, pentuekohtaisesti kuin yksi
ostaja, joka on saanut sairaan pennun, kun tieto menisi eteenpäin.
Tällaiset rekisterit, jos ne olisivat yhteistyössä AKC:n kanssa
toisivat tiedon helposti kaikkien ulottuville. Ne voisivat olla
itsenäisiä tai AKC:n alaisia tai jopa AKC:n alaosastoja.
Tärkeintä olisi, että perinnöllisen vian esiintyessä
tietyssä pentueessa, se pentue sukutauluineen tulisi tilastoiduksi. Suurin
osa kasvattajien myymistä pennuista ei mene
näyttelykoiriksi tai muille kasvattajille, jotka hyvin
tarkkaan salaisivat tällaisen informaation. Itse asiassa vain kaksi,
korkeintaan kolme koiraa pentueesta päätyy näyttelykehiin.
Vaikka järjestelmä ei olisikaan sataprosenttinen yhden sukupolven
tiedoilla, ajan kanssa, 5 tai 10 sukupolven tietojen perusteella,
tietokantakyselyjen ja hakujen kautta melkein kaikki pentueet, joissa on
esiintynyt sairaita tai kantajia tulisi tilastoiduiksi. Mukava asia
perinnöllisissä vioissa on, että jos tietäisit missä
pentueissa sairautta ilmenee, tietäisit myös mitkä koirat tulisi
testata. On paljon helpompi etsiä, testata ja poistaa kantajat, jos
tiedetään, että pentuesisar oli sairas. Tämä voisi
poistaa tutkimuspakon, mitä jotkut ovat ehdottaneet. Näkemyksemme on,
että vain ne koirat täytyy testata, jotka ovat sukua sairaalle
yksilölle.
Suunnitelma A&B kokonaissuunnitelma
Kasvattajat tarvitsevat keinoja, joilla he erottuvat muista. Loppujen lopuksi,
rotumääritelmän mukaisesti kasvattaessaan, heidän
tuotteensa ovat samankaltaisia, kuin niiden kasvattajien, jotka myös
kasvattavat rotumääritelmän mukaan. Siten MVA Musta Dobberi #1
näyttää melkoisesti MVA Musta Dobberi #2:lta. Kun he noudattavat
Suunnitelma A:ta, ja heillä on rotujärjestön
määrittelemät jalostuskoirat, jotka todistavat heidän
koiriensa laadun, se edistää heidän osallistumistaan molempiin
suunnitelmiin A ja B. Jos AKC:n rekisteripaketti sisältäisi esitteen
perinnöllisten vikojen ilmoittamisen tärkeydestä, pennun ostajat
saisivat tiedon mitä ja milloin ilmoittaa, vaikka kasvattaja ei sitä
kertoisikaan.
(USA:ssa kasvattaja rekisteröi pentueen ensin kokonaisuudessaan ja
omistajat rekisteröivät omistukseensa tulevat pennut omiin
nimiinsä. Käänt huom!)
Tiedostavat ja eettiset kasvattajat kyllä kertoisivat pennunostajille ja
rohkaisisivat heitä ilmoittamaan kaikista perinnöllisistä ja
muistakin vioista, joita pennulla tai sen jälkeläisillä
havaitaan. Pentutehtailijat ja lemmikkieläinkauppiaat eivät silloin
voisi olla poikkeuksia. Perinnöllisten vikojen esiintymistiheys ei yksin
laskisi, vaan myös pentuja ostavien ihmisten painostus erilaisten
lakisääteisten korvaussopimusten laatimiseksi laskisi.
Tämän sarjan viidennessä osassa heitimme haasteen
rotujärjestöille. Kun me nyt päätämme tämän
artikkelisarjan jätämme pysyvän haasteen
rotujärjestöille, AKC:lle ja erilaisille tietokanta-rekistereille,
jotta ne tekisivät jotakin huomattavaa rotukoiraharrastuksessa vaanivien
perinnöllisten ongelmien eteen. Emme tarkoita kauniita sanoja me
etsimme valistusta, yhteistyötä ja tekoja. Niiden useiden
vuosikymmenten aikana, joina lonkkatarkastuksia on tehty ei lonkkavian yleisyys
koko koirapopulaatiossa ole merkittävästi muuttunut. OFA:lla ja
PennHip:llä molemmat suljettuja rekisterejä, on minimaalinen
vaikutus ja CERF:llä mahdollisesti vielä vähemmän,
sillä suurin osa ei tarkistuta koiriaan vuosittain. Nykyisten
säädösten mukaan oli ne rotujärjestöjen tai
AKC:n toimeenpanemia, kaikki lähestymistavat ovat väärin
sovellettuja. Parhaimmillaankin (tai pahimmillaan) ne ovat vain kalliita
investointeja, jotka tuovat vähän tai ei lainkaan tuloksia. Mutta jos
Kasvattajan Suunnitelma, Ostajan Suunitelma tai
Kokonaissuunnitelma toteutuisivat, näistä
rekistereistä tulisi erittäin tehokkaita. Mutta niiden tulee avautua
kaikille vapaasti selailtaviksi internet-tietokannoiksi, joista löytyisi
haulla sairaiden koirien sukutaulut.
Haluavatko kasvattajat, harrastajat ja AKC mukaan tällaisiin ratkaisuihin?
Me emme osaa sanoa. Jotkut ehkä tärkeät verilinjat voisivat
kadota. Toiset voisivat säilyä elinvoimaisina, kun sairautta
aiheuttavia geenejä ei enää kerrattaisi linjaamalla. Muutama
asia on varma. AKC menettäisi monopoliasemansa koirarekisterin
pitäjänä ja erilainen rekisteriorganisaatio sekä erilaiset
korvausvelvollisuuslait tulisivat voimaan saattaen
täytäntöön suunnitelmat A ja B. Keskuudessame
elävät kyynikot voivat sanoa, että on helpompi saada voimaan
rankemmat korvausvelvollisuuslait, jotta perinnölliset viat saataisiin
kuriin, kuin saada AKC ja rotujärjestöt toimimaan yhdessä.
Vaikka olisi kuinka vaikeaa oikaista järjestön tai
koirarekisterinpitäjän sääntöjä, se voidaan
tehdä. Loppujen lopuksi onhan meilläkin voimassa Oikeuksien
Julistus ja Perustuslaissamme useita asetusten tarkistuksia. Ajatelkaa
sitä.
sivun alkuun