Käpälämäelle
Primitiiviset aboriginaalit koirarodut

Vladimir Beregovoy käännös Inkeri Kangasvuo 2005

Australian Dingo, aikuinen uros.
valokuva V. Beregovoy, USA

Kuten tiedetään, koira oli ensimmäinen ihmisen kesyttämä kotieläin. Morfologia (muoto-oppi), fysiologia (elintoimintaoppi), käyttäytyminen ja uusimmat mitokondriaalisen DNA:n tutkimukset vahvistavat, että koirat polveutuvat vain yhdestä kantaeläimestä ja se on susi.

Suden kesyttäminen tapahtui noin 15.000 vuotta sitten Aasiassa. Myöhemmin koirat levittäytyivät ihmisheimojen mukana muuttoliikkeen, sotien ja kaupan mukana. Koirien läsnäolo ja apu antoivat ihmisille tärkeitä kokemuksia, mikä mahdollisti ja kiihdytti myös muiden eläinlajien kesyttämistä. Koirien kesyttämistä tapahtui edelleen ja se jatkui kautta asutun maailman, paikalliset maantieteelliset olosuhteet ja koiran käyttötarkoitus määräsivät kesytyksen tuloksen.

Ihmisten mukana koirat levittäytyivät ja asuttivat kaikki maanosat ja maisemat, polaarialueilta trooppisiin sademetsiin ja monille etelämeren saarille, Antarktikaa lukuunottamatta. Näiden tapahtumien seurauksena syntyi alkuperäiset (aboriginaalit) koirat.

Sana ”aboriginaali” tarkoittaa: ”ensimmäinen laatuaan sillä alueella ja usein primitiivinen, verrattuna kehittyneempiin tyyppeihin”. Tässä tapauksessa sitä käytetään koirista, joita on löydetty tiettyiltä maantieteellisiltä alueilta, ja esitelty luonnontieteilijöiden, kansantieteilijöiden ja tutkijoiden kertomuksissa. Luonnollisesti jokaisen alueen koirien historia liittyy niiden ihmisten historiaan, joiden parissa ne elivät. Siksi hyvin suuri osa tiedosta, joka koskee koiria on tullut kansantieteilijöiden lähteistä. Alkuperäiset koirat ovat kehittyneet olosuhteissa, joissa valintaa on suoritettu hyvin primitiivisessä muodossa ja rajoittamattomassa vapaudessa. Pariutuminen on ollut vapaata, eikä ihminen kovinkaan paljon kantanut huolta tästä. Joissakin maissa primitiiviset koirat elävät yhä samalla tavalla, kuin ne elivät tuhat vuotta sitten. Kun kysytään, kuinka he ovat saaneet koiransa, paikalliset ihmiset usein vastasivat: ”Jumala antoi ne meille” tai ”ne ovat tulleet taivaasta”.

Fyysinen eristäytyminen jakoi ihmisheimoja ja tämä riitti muokkaamaan eroja eri alueiden koirien välillä, erot vahvistuivat ajan kuluessa, jolloin eri paikkojen koirat alkoivat vääjäämättä näyttää eri rotuisilta. Kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä, ne eivät koskaan ole olleet rotuja siinä mielessä, kuin moderni yhteiskunta sanan ymmärtää, sillä ne ovat kehittyneet ilman systemaattista valintaa kohti tiettyä tarkoitusta ja koirat pariutuivat vapaasti. Erot maantieteellisesti viereisten ryhmien välillä on hiuksenhieno, puhtaasti tilastollinen ja on olemassa keskivertotyyppisiä koiria, erityisesti vanhojen kauppa-alueiden ja –teiden varsilla. Koirien välillä erot ovat suurempia kaukaisimpien alueiden ja täysin erilaisten ilmasto-olosuhteiden kesken. Yleensä koirilla oli mahdollisuus kilpailutilanteeseen pariutumisessa ja pentuekuolleisuus oli pääsyy populaation kasvun rajoittumiseen. Luonnonvalinta oli tärkein valinnan kriteeri, mutta myös ihminen suoritti tiettyä valintaa, erityisesti, kun joku ruokki hyvin arvokasta narttua ja otti pennut sisään huonolla ilmalla. Primitiivisten ja perinteisten valintamenetelmien ja omistussuhteiden lisäksi, voimme puhua myös koirien alkukantaisesta ulkomuodosta, luonteesta, metsästytyylistä ja muista ominaisuuksista. Joillakin aboriginaalisilla koirayksilöillä voi olla enemmän alkukantaisia piirteitä kuin toisilla. Useimmat primitiiviset koiratyypit, jotka ovat selviytyneet elossa nykyaikaan saakka ovat maailman vanhimpia. Yleisesti ottaen, niiden ulkomuoto on tyypillinen kaikissa maissa ja helposti tunnistettavissa ”villien” piirteidensä kautta, kuten suhteellisen neliömäinen runko tai jotenkin ilmavat rungon mittasuhteet, kiilamainen pää jossa on terävähkö kuono, vinot silmät ja pystyt korvat. Tällaisia ovat mm. venäläiset laikat, Australian dingot ja basenji-tyyppiset koirat Afrikassa. Tietysti on olemassa eroavaisuuksia yksityiskohdissa, kuten turkinlaadussa ja värissä, pään mittasuhteissa, korvien sijainnissa ja koossa sekä koiran koon vaihtelussa. On myös eroja lisääntymiskierrossa, primitiivisimmillä koirilla on vain yksi kiima tiettynä aikana vuodesta. Aboriginaalisten koirien erot ovat kuitenkin vielä suuremmat, kun ajatellaan niiden luontaisia reaktioita kotieläimiin ja villieläimiin, tuttuihin ja tuntemattomiin ihmisiin, kykyyn metsästää, vahtia, vetää rekeä tai totella. On muutamia hyvin vanhoja alkuperäisiä koiria, jotka ovat erikoistuneet tiettyyn tehtävään, esimerkiksi saluki, tazy tai Kaukasian vuoristokoira, mutta myös niillä on tiettyjä primitiivisiä piirteitä luonteessaan, fysiologiassaan ja tavassaan työskennellä.

Uuden Guinean laulavia koiria
valokuva V. Beregovoy, USA

Aboriginaalien koirien evoluutio on jatkunut aivan nykypäivään asti. Ihmispopulaation lisääntyminen ja globaalin yleimaailmallisen kulttuurin leviäminen on muodostunut suureksi uhkaksi primitiivisten koirien olemassaololle kautta maailman. Monet alkuperäiset koirat ovat kuolleet sukupuuttoon, tulleet harvinaisiksi tai menettäneet identiteettinsä risteydyttyään tuotettuihin kultturirotuihin tai niiden sekoituksiin. Myös ne aboriginaalit koirarodut, jotka on hyväksytty kynologisiin kenneljärjestöihin, menettävät alkuperäiset ominaisuutensa ja muovaantuvat koristeellisiksi roduiksi koiranäyttelykentille.

Menneisyydessä samankaltaisuutta koiran ja suden, kojootin tai shakaalin kanssa ei pidetty arvokkaana, ainakaan eurooppalaisten silmissä. Susi on aina ollut negatiivinen hahmo kansanperinteessä, kirjallisuudessa ja taikauskoisessa maailmassa, eikä sen katsottu olevan kaunis eläin. Ehkäpä asia oli samanlainen antiikin ajan maailmassa. Ilmeinen susimainen ulkomuoto primitiivisillä koirilla on ollut yleisin ja lukumääräisesti vallitsevin kaikkialla. Siitä huolimatta, ne ovat olleet uskollisia ja vaatimattomia tavallisten paimentolaisten apulaisia, perhekunnan ja omaisuuden vartijoita. Myöhemmin, kun ihminen asettui asuttamaan parhaita, vehmaita maa-alueita ja maatalous sivilisaatiot kehittyivät, kaupunkeja kasvoi synnyttäen rikkaiden ihmisten luokat, alkoi valinta ominaisuuksiin, jotka poikkesivat mahdollisimman paljon sudesta, jolloin kehittyi monia uusia omituisen näköisiä rotuja.

Muinaisessa Egyptissä oli jo monentyyppisiä vinttikoiria, ajokoiria, mastiffeja, lammaskoiria, mäyräkoiratyyppisiä koiria ja kääpiökoiria. Myöhemmässä vaiheessa keski-Euroopassa, kulttuurirodut kehittyivät vielä moniin suuntiin muovaten niitä yhä vähemmän susimaisiksi. 1800-luvulla kulttuurirotuja oli jo huomattavasti, samoin kuin kulttuurikoirarotujen yksilöitä. 1800-luvun lopulta alkaen, koiranäyttelyt muuttivat koko koiramaailman. Nyt, koiran alkuperä ja todistus siitä tuli melkein yhtä tärkeäksi kuin koira itse. Pentuja, jotka syntyivät näyttelyvoittajille myytiin suurella rahalla. Puhdasrotuinen koira, jolla on erikoinen ulkomuoto muodostuu statussymboliksi, palaksi ihmisen tyyliä, kuten hänen yllään olevat vaatteensa tai kotonaan olevat huonekalunsa. Puhdasrotuisuus, joka on oikein paperilla todistettu automaattisesti tarkoitti koiran jaloa syntyperää ja korosti myös sen olemuksen muita arvoja. Ennen vanhaan koirankasvattajat olivat itse metsästäjiä ja koiran käyttäjiä, jotka kasvattivat pentuja muille metsästäjille ja koiran käyttäjille. Nykyään niin sanotut ammattikasvattajat teettävät pentueita metsästys- ja muilla roduilla tehdäkseen rahaa.

Epäkunnioittava suhtautuminen rekisteröimättömiin alkuperäisiin koiriin on hyvin yleistä nykyään. On kuitenkin olemassa muutamia valveutuneita koiranomistajia, jotka tietävät, että primitiiviset koirat, jotka on kasvatettu kotona ja kouluettu tiettyyn tehtävään, ovat usein vielä parempia niissä tehtävissä, kuin konsanaan kulttuurirotujen yksiöt. Kun alkuperäisiä koiria verrataan niiden kulturelleihin kolleegoihin sen perusteella, miten hyödyllisiä ne ovat, on tärkeää ottaa huomioon niiden monimuotoisuus, kesyyntymisaste ja erikoistuminen ihmisen palvelemiseen.

Kanadan eskimokoira, viisikuinen narttu
Valokuvaaja omistaja Jill Moore Porter, USA.

Ominaisuudet, jotka erottavat kulttuurirodut primitiivisistä koirista, eivät monissa tapauksissa ole muuta kuin luonnon muokkaamia poikkeuksia. Liialliset muutokset anatomiassa ja näkyvissä piirteissä ovat muodostuneet toisten rotujen ”tavaramerkeiksi”, mutta niiden hintana on ollut muodon soveltumattomuus ja joskus jopa elinkyvyn heikkous. Sellaisten ominaisuuksien säilymistä on pidettävä yllä koiran kasvattajan avulla.

Kulttuurirotujen yleisen elinkyvyn ja terveyden heikentymistä on lisännyt monien sukupolvien ajan jatkunut säännöllinen eläinlääkinnällinen apu, jolla on säilytetty elossa myös geneettisesti heikkoja yksilöitä. Primitiiviset rodut ovat säilyneet luontoon parhaiten soveltuvina ja siten myös säilyttäneet luonnollisen elinkykynsä ilman ihmisen apua. Ihmisten fyysisesti aktiiviseen työhön käyttämät tai vapaasti elävät aboriginaalit koirat ovat rakentuneet toiminnallisesti oikeanlaisiksi, ilman liioittelua, niiden liikkeet ovat taloudelliset, täsmälliset, hyvin tasapainoiset ja vaivattomat, kuten villeillä eläimillä. Tämä on aina kyetty säilyttämään luonnonvalinnan kautta ja tarkoituksettomasti valitsemalla vain suoristustasoltaan parhaiten työhönsä soveltuvia koiria. Muita primitiivisten rotujen erinomaisia ominaisuuksia on täysi, voimakas ja koko iän säilyvä symmetrinen hammaskalusto, mikä on usein harvinaisuus kulttuurirotujen yksilöillä. Alkuperäiset koirat elävät pidempään ja säilyvät aktiivisina iäkkäinäkin. Immuunipuolustukseltaan ne kykenevät vastustamaan erinomaisesti loisia ja paikallisia sairauksia, joita puutiaiset ja vertaimevät hyönteiset levittävät. Niillä on enemmän kestävyyttä reen vetämisessä, metsästyksessä, paimentamisessa ja vartioimisessa vaikeissakin ilmasto-olosuhteissa. Ne tarvitsevat vähemmän ravintoa, koska niiden ruuansulatus on tehokkaampi.

Niillä alueilla maailmassa, joilla aboriginaaleja koiria on historiallisesti käytetty työn tekoon, ne ovat tosiaan tehneet kovaa työtä. Ne suoriutuvat parhaiten juuri niistä tehtävistä, joita ne ovat kautta aikojen tehneet luonnollisessa ympäristössään. Ne eivät tarvitse jatkuvasti kannustuspalkintoja metsästyksen aikana, rekipolulla, paimentaessaan tai vartioidessaan. Lisäksi ne kykenevät nälästä huolimatta jatkamaan työn tekoa. Primitiivisen koiran innokkuus työskennellä selittyy sillä, että koiran paras palkinto on saada tehdä työtä yhdessä isäntänsä kanssa.

Metsästyksen aikana alkuperäinen koira käyttää kaikkia aistejaan tasapuolisesti löytääkseen riistaa, aivan kuten susikin tekee. Käsitellessään vaarallista suurriistaa tulee sellaisen koiran olla rohkea, mutta viisas ja varovainen, eikä se saa koskaan unohtaa vaaraa. Jos se tulisi tapetuksi tai loukkaantuisi, sen isäntä menettäisi apulaisensa. Köyhällä metsästäjällä ei ole varaa koiralaumaan.

Valitettavasti erikoistuneet kulttuurirodut syrjäyttivät primitiiviset koirat, jolloin ne ensin hävisivät kaupungeista, sitten eri maista ja lopulta 1900-luvun puolessa välissä sukupuutto kiihtyi koko maailmassa.

Kulttuurirotujen suosion nousua selitetään myös toteamuksella, että ne ovat helpompia käsitellä ja ne ovat mukavampia omistaa ylikansoitetuilla alueilla. Aboriginaalit koirat työnnettiin kauemmas ja kauemmas kaupallisuuden keskuksista, alueille, joilla ihmisiä oli vähemmän ja paikalliset ihmiset vielä elivät lähempänä perinteistä elämäntyyliä. Kuitenkin, vähän ajan päästä kehitys tuo uusia ihmisiä seuduille ja heidän mukanaan myös heidän kulttuurirotunsa. Kaikkialla maailmassa, missä vielä voidaan pitää koiria vapaana vanhan elämäntyylin mukaisesti, ne myös pariutuvat vapaasti, siten alkuperäiset koirat risteytyvät tuotettujen kulttuurirotukoirien kanssa, jolloin ne menettävät identiteettinsä.

Toisilla maantieteellisillä alueilla alkuperäisten koirien häviämistä tapahtuu paikallisten asukkaiden elintapojen muutosten seurauksena. Esimerkiksi eskimoiden rekikoirat ovat olleet maailman parhaita, mutta ne ovat melkein kuolleet sukupuuttoon, sillä eskimot eivät enää tarvitse niitä. Modernit eskimot eivät enää asu lumimajoissa, he asuvat mukavasti sähkölämmitteisissä omakotitaloissaan. Nykyään eskimoiden rekikoira on tunnustettu puhdasrotuiseksi. Sitä käytetään huvi- ja urheilutarkotiksessa. Kanadalaiset arvostavat tämän alkuperäisrodun rekikoiraominaisuuksia ja haluavat säilyttää sen rekikoirana.

Tazy
valokuva A. Kovalenko, Kazakhstanin Tasavalta

Valitettavasti alkuperäisten koirien säilyttäminen on usein vaikeaa. Tyypillisesti eläintieteilijät eivät tutki niitä, koska ne ovat kesytettyjä kotieläimiä, joiden katsotaan siten olevan ”esineitä”. Kansalliset ja kansainväliset luonnon-ja villieläintensuojelujärjestöt eivät ole kiinnostuneita alkuperäisistä koirista, koska ne eivät ole villejä eläinlajeja, eikä niille voi antaa ”uhanalaisen lajin” statusta.

Siitä huolimatta, aboriginaalit koirat ovat tärkeitä koiraharrastajille, koska ne ovat uniikkeja eläimiä, jotka luonto ja ihminen on kehittänyt. Nykyään, kun ne ovat harvinaistumassa, alkavat ihmiset kiinnostua niistä. Primitiivisiä koiria arvostetaan erilaisista syistä. Iso osa ihmisistä on liikkeellä jonkunnäköisen ”erämaan kutsun” innoittamina, unelmoivat yksinkertaisesta itsenäisestä elämästä, pilaantumattomassa luonnossa kuten ”vanhaan hyvään aikaan”. Heidän mielestään primitiivisten koirien vääristelemättömässä kauneudessa on suuri vetovoima. Eräs tärkeä ihmisryhmä on henkilöt, jotka pitävät alkuperäisistä koirista niiden käyttöominaisuuksien vuoksi. He tarvitsevat alkuperäisiä koiria vartioimaan karjaa kojooteilta, susilta tai muilta petoeläimiltä, vetämään rekeä tai metsästykseen. On myös olemassa ihmisiä, jotka arvostavat näitä koiria yksinkertaisesti siksi, että ne ovat heidän esi-isiensä koiria, osa kansallista perintöä. Monille useiden näiden syiden yhdistelmät on tärkeitä. Nykyajan koiraharrastajille ei primitiivisten koirien yhdennäköisyys suden kanssa ole vastenmielistä, hyvin usein sitä vastoin, he juuri siksi arvostavat näitä koiria. Susimaiset piirteet venäläisissä metsästyslaikoissa muodostavat hyvin tärkeän osan niiden luonnonkauneudesta, venäjällä käytetään tästä sanaa ”zverovatost”.

Vuonna 1999, Janice Koler-Matznick perusti PADS:n (Primitiivisten Alkuperäisten Koirien Yhdistys; Primitive Aboriginal Dogs Society), yhdistääkseen kaikki aboriginaalikoirien harrastajat. Yhdistys toimii USA:ssa. Venäjä on maailman rikkain maa, kun katsotaan alkuperäisten koirien lukumäärää, näihin kuuluu eniten metsästys-, reki- ja paimenkoirarotuja. On historiallisesti ironista, että Venäjä, joka on lukemattomien rekikoirien kotimaa, on jäänyt kansainvälisesti kasvavan rekikoiraurheilun kehityksestä pois. Mikä pahinta, neuvostovallan aikana toimeenpantiin systemaattista pohjoisten koirien hävitystä. Todisteita tästä on nähtävissä kaikkialla niissä osissa maata, missä näitä koiria on esiintynyt. Ei ole vielä liian myöhäistä löytää ja kerätä talteen mitä on jäljellä. Ihan lähiaikoina tuli tietoisuuteen, että alkuperäistyyppisiä Tsukotkan ja Kamtsatkan laikoja on vielä elossa, mutta on vielä joitain kysymyksiä, joihin tarvitaan vastauksia. Onko vielä mahdollista löytää uniikki Amurin laika? Onko missään Uralilla tai länsi-Siperiassa mansien alkuperäisiä metsästyslaikoja? Missä ovat Evenkien ”kettumaiset” metsästyslaikat? Alkuperäiset Kaukaasian ja keski-Aasian ovcharkat, tazyt, ja taiganit ovat ainutlaatuisia rotuja, joita ei ole varaa menettää.

PADS teki päätöksen avata venäläisen osaston R-PADS:n, jotta saataisiin entisten neuvostotasavaltojen asukkaille mahdollisuus yhdessä koko muun maailman kanssa ryhtyä etsimään ja pelastamaan Venäjän aboriginaalit koirarodut. Nyt, jokainen, joka on kiinnostunut näiden ihmeellisten koirien säilyttämisestä ja elvytyksestä, voi jakaa ajatuksensa ja kokemuksensa liittymällä keskusteluun. Kaikki alkuperäisten koirien omistajat ja kuka tahansa koiraharrastaja, joka on kiinnostunut primitiivisten koirien tilasta on yhtä lämpimästi tervetullut mukaan.

Lisätietoja:
PADS USA     PADS Venäjä    keskustelupalsta: aboriginaldogsociety@yahoogroups.com
sivun alkuun